Yliopistoille 50 miljoonaa Suomen Akatemialta – suurimman potin vei Helsingin yliopisto

stadinyliopisto
Helsingin yliopisto saa suurimman potin Suomen Akatemian rahoituksesta.MTV
Julkaistu 02.06.2017 13:30

MTV UUTISET - STT

Yliopistoille on tehty 50 miljoonan euron rahoituspäätökset, kertoo Suomen Akatemia.

Nelivuotiset rahoitukset myönnettiin yliopistojen profiloitumista varten, eli esimerkiksi tiettyjen tutkimusalojen vahvistamiseen.

Suurimman rahoituksen saavat Helsingin yliopisto, 15 miljoonaa euroa, ja Aalto-yliopisto, 10,8 miljoonaa euroa. Muut kymmenen yliopistoa saivat rahaa noin puolesta miljoonasta noin neljään ja puoleen miljoonaan.

Rahoitusta hakiessaan yliopistot laativat suunnitelmat tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden kehittämiseksi.

Hakemukset arvioi kansainvälinen asiantuntijapaneeli.

Profiloitumisrahat olivat jaossa jo kolmatta kertaa. Ne ovat osa yliopistojen valtionrahoitusta. Yhteensä yliopistojen tutkimusrahoitus on 1,6 miljardia euroa vuodessa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa