Yliopistoväki osoittaa mieltään koulutusleikkauksia vastaan

Helsingin yliopisto
Lehtikuva
Julkaistu 01.12.2015 11:37

MTV UUTISET - STT

Yliopistoväki osoittaa tänään mieltään hallituksen koulutusleikkauksia vastaan useissa eri yliopistoissa.

Koulutuslakko-liikkeen mielenilmauksia on alkuiltapäivästä ainakin Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä sekä Joensuussa. Mielenilmauksiin on kutsuttu sekä opiskelijoita että henkilökuntaa.  

Tieteentekijöiden liitto valitsee vuosittain tieteenteon esteen. Tänä vuonna liitto on antanut nimityksen pääministeri Juha Sipilän hallituksen yliopistoja ja tutkimusta kurjistaville toimenpiteille.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa