Yllätyskäänne: Maalitykki palaa Huuhkajiin!

Berat Sadik (vas.) on tuulettanut tällä kaudella jo seitsemää liigamaalia.
Berat Sadik (vas.) tuulettaa maaliaan Sveitsin liigassa.imago/EQ Images/ All Over Press
Julkaistu 17.03.2015 07:08
Toimittajan kuva

Timo Innanen

timo.innanen@mtv.fi

@TInnanen

MTV Sportin saamien tietojen mukaan hyökkääjä Berat Sadik on mukana tiistaina julkistettavassa Suomen jalkapallomaajoukkueen miehistössä, joka kohtaa EM-karsinnan elintärkeässä ottelussa Pohjois-Irlannin.

Päävalmentaja Mixu Paatelainen julkistaa tänään miehistönsä 29. maaliskuuta Belfastissa pelattavaan kamppailuun. Suomen kokoonpanossa nähdään myös Sveitsin pääsarjassa FC Thunin riveissä tällä kaudella yhdeksän maalia tehnyt Sadik.

Hyökkääjä pääsee näin ensimmäistä kertaa mukaan A-maajoukkueryhmään kuluvien EM-karsintojen aikana. Sadik on jäänyt tähän asti pahasti Paatelaisen aikakaudella pahasti sivuraiteille.

28-vuotias kärkipelaaja edusti Huuhkajia edellisen kerran viime vuonna Unkaria vastaan maaliskuun alussa pelatussa maaottelussa, jossa hän pääsi viheriölle vain muutamia minuutteja ennen ottelun loppuvihellystä.

Tuoreimmat aiheesta

Huuhkajat