Viron presidentiksi on nousemassa neljän lapsen äiti. Parlamentti äänestää presidentistä maanantaina.
Viron uudeksi presidentiksi on nousemassa 47-vuotias Kersti Kaljulaid. Sitoutumaton Kaljulaid työskentelee Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa. Hän on biologi ja lisäksi suorittanut MBA-tutkinnon Tartossa. Hän on neljän lapsen äiti. Kaksi lapsista on jo aikuisia ensimmäisestä avioliitosta.
Kaljulaid on tavannut tällä viikolla parlamentin eri puolueiden ryhmiä. Hänellä on takanaan nyt jo yli 68 vaadittavista äänistä Viron 101 -jäsenisessä parlamentissa Riigikogussa.
Kaljulaid on suurelle yleisölle melko tuntematon. Hän on toiminut mm. Viron pääministerin talouspoliittisena neuvonantajana, Hansapankin apulaisjohtajana ja rahoitusjohtajana Eesti Energiassa.
Viron parlamentti äänestää presidentistä tulevana maanantaina, mutta kuuden puolueen kompromissiehdokkaan Kaljulaidin valinta näyttää jo nyt varmalta.