Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioituneet Lari ja Niina saapuivat TTK-yleisöön
Ensitreffit alttarilla -sarjassa tällä kaudella avioituneet Niina ja Lari yllättivät saapumalla yhdessä Tanssi Tähtien Kanssa -kauden viidenteen livelähetykseen.
He kertoivat MTV Uutisten haastattelussa katsoneensa tällä hetkellä esitettäviä jaksoja mielenkiinnolla.
– Meillä on ollut kavereiden kanssa kisakatsomoita. On tultu katsottua häitä ja niitä jaksoja ja se ollut aika kivaa, Lari kuvailee.
Kaksikko kertoo, ettei heitä lähestytä kadulla, mutta sosiaalisessa mediassa on palautetta jaksoista tullut.
– Voi olla, että tulee jonkun verran altistuttua katsojien kommenteille, kun he tulevat Instagramiin tai TikTokkiin kommentoimaan jaksoja. Ja voi olla, että joku meistä on saattanut joskus Jodelia tai vauva.fitä lukemaan, Lari sanailee.
– Ehkä siihen pitää suhtautua, että siellä ihmisillä on monenmoista mielipidettä ja jollain saattaa olla pahaa mieltä, jota saattaa helposti purkaa julkisuuden henkilöille. Ei kannatta päästää hirveesti ihon alle.
Niina kertoo puolestaan saavansa positiivista palautetta.
– Tosi kivoja henkilökohtaisia viestejä on tullut. Ihmiset on lähettäneet viestejä, tsemppauksia ja hyvänmielenjuttuja on tullut. Ihan melkein herkistyy, kun niitä itse lueskelee, hän kertoo.
He kertovat keskustelleensa jaksojen sisällöstä muiden Ensitreffit-kauden tähtien kanssa.
– Musta on itse kivasti kerrottu se meidän tarina. Siellä on löytynyt isoimmat jutut, tärkeimmät kohdat. Joitain juttuja on jäänyt puuttumaan, ettei mahdu mukaan, Lari miettii.
Kaksikko kertoo tulleensa TTK-yleisöön kannustamaan Erkkiina-tiimiä, eli Ernest Lawsonia ja Anniina Koivuniemeä. Lawson on tälläkin kaudella kommentoinut ahkerasti Enskarit-käänteitä omalla Instagram-tilillään. Niina paljastaa seuranneensa miehen päivityksiä.
– Sitä kautta ollaan lähetetty terveisiä ja viestejä toisillemme. Erkulla on kyllä hyvä meininki ja huumori siinä mukana, hän miettii.
– Vapullakin on ollut myös ollut tosi kivoja postauksia ja analyysejä jaksoista, he lisäävät.