Ylönen ja Olzon esittivät ainutkertaisen dueton Kivenlahti Rockissa

The Rasmus
The Rasmuksen Lauri Ylönen yllätti yleisön duetoimalla Anette Olzonin kanssa Kivenlahti Rockissa.Lehtikuva
Julkaistu 06.06.2014 20:20

MTV VIIHDE

The Rasmus ja Anette Olzon esittivät ainutkertaisen dueton Espoon Kivenlahti Rockissa perjantai-iltana.

Perjantaina Espoon Leppävaarassa järjestetyssä Kivenlahti Rockissa kuultiin yllättävä ja harvinainen duetto, kun The Rasmuksen  Lauri Ylönen ja entinen Nightwish-solisti Anette Olzon esittivät kappaleensa October&April. Ainutkertaiseksi esityksen tekee se, että ensimmäistä kertaa mukana olivat kaikki The Rasmuksen jäsenet.

– Tällaista tapahtuu kerran elämässä, Lauri ja Anette hehkuttivat.

Anette Olzon

Anette Olzon duetoi Lauri Ylösen kanssa Kivenlahdessa.

Lauri ja Anette ovat esittäneet duettonsa tätä ennen kerran Saksassa. Kivenlahti Rockin festarikeikka oli The Rasmukselle ensimmäinen Suomessa sitten vuoden 2012. Bändi kertoi välispiikeissään olevansa innoissaan keikasta.

– On kiva soittaa pitkästä aikaa Suomessa, he intoilivat.

Kivenlahti Rock 2014

The Rasmus hemmotteli festivaalin yleisöä soittamalla sekä vanhempaa että uudempaa tuotantoa. Keikalla kuultiin muun muassa kappaleet In The Shadows, f-f-f-falling ja I’m a Mess.

Päivitetty kello 22.00: Täsmennetty juttuun festivaalin järjestämispaikka ja otsikkoon festivaalin nimi.

Tuoreimmat aiheesta

The Rasmus