Ympäri kaupunkia sijoitetut oranssit pianot saivat ihmiset konsertoimaan toisilleen Turun Taiteiden yössä – ” Ei tällaisia mahdollisuuksia kovin usein ole”

1:53img
Turun Taitenden yössä soitettiin oransseja pianoja.
Julkaistu 15.08.2019 22:57

MTV UUTISET – Joni Piirainen

Taiteiden yötä on vietetty Turussa torstaina monin eri tavoin. Päivän aikana on voinut kirjaimellisesti bongata muun muassa oikean pianon mitä eriskummallisemmassa paikassa.

Mistään varsinaisista taideteoksista ei kuitenkaan tällä kertaa ollut kyse. Pianot oli tuotu tarkoituksella kaupunkilaisille soitettavaksi.

– Teimme aikanaan välilaskun Prahan lentokentälle. Näimme siellä pianon aika oudossa paikassa. Ajattelimme, että jos Prahan lentokentällä pianoa voidaan soittaa, niin sitä voidaan soittaa katukuvassa myös Turussakin, kertoo Turun Taiteiden yön järjestelyistä vastaavan Kuninkaantien muusikoiden intendentti Sami Palsio.

– Tänään kynnys esiintymiseen on ollut aika matala. Jokainen on päässyt soittamaan sooloa, duoa, trioa tai ihan mitä vain, jatkaa intendentti Palsio.

Toistakymmentä pianoa

Oransseiksi maalattuja pianoja alkoi ilmestyä ripotellen Turun katukuvaan heti aamuvarhaisella. Kauaa eivät pianot ehtineet vanheta paikoillaan, kun jo ensimmäiset innokkaat testasivat soittotaitojaan muiden kaupunkilaisten iloksi.

Turun taiteiden yön 15.8.2019 Aapeli Kouki

Aapeli Kouki soitti oranssia pianoa Aurajoen rannassa.

– Mainio piano. On vähän erilaista soittaa elävän yleisön edessä, kun normaalisti soittaa kotona yksin ihan vain omaksi iloksi. Ei tällaisia mahdollisuuksia kovin usein ole, kertoo Aurajoen rannassa soittanut Aapeli Kouki.

Sonja Grisman tarttui oranssin pianon koskettimiin puolestaan Aurajoen yli seilaavalla kaupunkilautta Förillä.

– Oli aika hassua soittaa. Kyllä vähän jännitti, kertoi Grisman yleisön hurratessa taustalla.

Soittotaitoiset kaupunkilaiset ihastuttivat

Parhaimmillaan pianojen ääreen kokoontui kymmenittäin ihmisiä nauttimaan soittotaitoisten kaupunkilaisten vapaista esityksistä ja sovituksista.

Turun taiteiden yö 15.8.2019

Sonja Grisman tarttui oranssin pianon koskettimiin Aurajoen yli seilaavalla kaupunkilautta Förillä

Kuninkaantien muusikoiden intendentti Palsio pitää mahdollisena, että pianoja voidaan nähdä tulevaisuudessakin kaupungin keskustassa.

– Tämä on nyt ensimmäinen kerta, kun näin iso pianoprojekti on Turussa ja Suomessa. Ehkä tämä saa nyt jatkoa jossakin muodossa. Katsotaan, päättää tyytyväinen Palsio.

Tuoreimmat aiheesta

Turku