Yö-yhtyeen potkuriita selvisi – Lewis jäi ilman korvauksia

Jay Lewis, Olli Lindholm
All Over Press (Lindholm)
Julkaistu 13.09.2018 12:34
Toimittajan kuva

Ida-Annika Niva

ida-annika.niva@mtv.fi

Pirkanmaan käräjäoikeus teki päätöksen Yö-yhtyeen kiistassa.

Yö-yhtyeen entinen basisti Jukka "Jay" Lewis vaatii 35 000 euron korvausta yhtyeen solistilta Olli Lindholmilta. Lindholm ilmoitti yllättäen joulukuussa 2016, että Lewis ei ole enää mukana Yö-yhtyeen toiminnassa. Ilmoitus oli Lewisin mukaan vastoin aiemmin sovittua keikkasuunnitelmaa.

Lewisin Pirkanmaan käräjäoikeuteen viemän vaatimuksen mukaan yhtyeen toiminta on perustunut luottamukseen eikä kirjallisia työsopimuksia ole ollut. Lindholm on Lewisin mukaan purkanut sopimussuhteen omavaltaisesti ja loukannut suullista sopimusta.

Lindholm kiistää vaatimuksen. Hänen mukaansa "sopimuksen päättämisessä puolin tai toisin ei ole irtisanomisaikoja eikä perusteluja tarvita."

Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi kanteen ja Lewis joutuu maksamaan Olli Lindholmin oikeudenkäyntikulut, 26 384,17 euroa. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki