Yölinnun epäonni jatkuu – myös tulevan viikonlopun keikat peruttu

matti silmu simo silmu
Lehtikuva
Julkaistu 05.10.2015 20:23

MTV VIIHDE

Hittiyhtye Yölinnun kulunut keikkasyksy on ollut turbulenssissa.

Yölintu ilmoitti maanantai-iltana Facebook-sivuillaan, että peruu tulevan viikonlopun keikkansa. Yölinnun oli tarkoitus esiintyä perjantaina Porissa ravintola Punaisessa Kukossa ja lauantaina Loimaalla Ravintola Seurahuoneessa.

Syytä keikkojen perumiselle ei sivustolla anneta.

Ilmoitus tulee faneille pettymyksenä, sillä yhtye  perui vastikään viime viikonloppunsa keikat laulaja Simo Silmun terveydentilan vuoksi.

Silmu hakeutui viime perjantaina omatoimisesti lääkäriin huonovointisuuden vuoksi, ja päätyi keikkalavojen sijaan kotiinsa Noormarkkuun lepäämään. 

Kuluneet viikot ovat koetelleet yhtyettä muutenkin kuin vain terveysongelmien kautta. Bändi joutui viikko sitten keskeyttämään esiintymisensä Pohjanmaalla kesken keikan. 

Tällöin syynä oli Simo Silmun humalatila ja väsymys.

– Olin väsynyt ja humalassa, Silmu kommentoi MTV.fille viime viikolla.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki