Ysäritähti Waldo istui kyydissä, kun David Hasselhoff päätyi "vauhti päällä" lumipenkkaan: "Kerroin isälleni, että se olin minä"

8:47img
Katso video: Waldo kertoo elämästään ja johdattelee juontajat japanilaisten makujen maailmaan
Julkaistu 21.01.2024 11:03
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Muusikko Marko Reijonen eli Waldo sai elää melko poikkeuksellisen nuoruuden tunnettujen maailmantähtien keskellä.

Waldo’s People -yhtyeen solisti, Waldo-taiteilijanimellä tunnettu ysäritähti Marko Reijonen vieraili sunnuntaiaamuna Huomenta Suomen haastattelussa. Haastattelussa juteltiin paitsi Waldon musiikkiurasta, myös hänelle aikoinaan sattuneesta erikoisesta tilanteesta, johon liittyivät sponsoriauto, lumipenkka ja yhdysvaltalainen näyttelijä David Hasselhoff.

Waldon isä Heikki "Hessu" Reijonen toi aikoinaan Hasselhoffin Suomeen, ja sitä kautta myös Waldo tutustui maailmantähteen. Eräällä Hasselhoffin Suomen vierailulla kokoonpano matkaili Lapissa Luostolla majoittuen hienoihin mökkeihin ja ajellen paikalliselta autokauppiaalta saadulla sponsoriautolla.

– Olimme illan aikana juhlineetkin, ja muistan, että puolen yön aikaan joku koputti mökkini oveen. David oli siinä vauhti päällä ja sanoi, että Marko, mennään vähän ajelemaan tuolla autolla, että hän haluaa vähän päästä lumella kokeilemaan, Waldo kertoi.

Lue myös: Suomi-tähdellä yllättävä kytkös Hasselhoffiin: Pelasi monopolia kotonani

Waldon mukaan näin tehtiin. Vain noin parisataa metriä myöhemmin auto oli penkassa. 

– Emme saaneet autoa pois penkasta. Rupesin miettimään, että mitä hitsiä keksin, tästä tulee katastrofi, hän muisteli.

Juontaja Mikko Suursalmi kysyi Waldolta, oliko Hasselhoff humalassa tapahtuneen aikana. 

– Joo, mahdollisesti, en tutkinut, mitä hän oli juonut, Waldo sanoi.

Waldo kertoi ajatelleensa tilanteessa, että hänen on pakko ottaa syyt niskoilleen, sillä hän ajatteli tapahtuneen olevan varmasti pian lööpeissä. 

– Paikallinen poromies tuli sitten kiskaisemaan auton traktorilla ojasta, ja kerroin isälleni, että se olin minä, ja David halusi vain kyytiin. Sain ihan hirveät huudot siitä, koska toimin vieraille aina autokuskina. 

Waldon mukaan hän ei ole tähän päivään mennessä kertonut isälleen totuutta tapahtumista.

Hasselhoff-selkkaus ei ollut ainoa eriskummallinen tilanne, josta Waldo kertoi lähetyksessä. Hän nimittäin paljasti, että nyttemmin edesmennyt Kaunarit-tähti Darlene Conley teki aikoinaan ei-toivotun tempun hänen uudenkarheassa autossaan. Waldo kertoo tilanteesta jutun alussa olevalla videolla!

Alta näet haastattelun ensimmäisen puolikkaan!

9:20img

Waldo on laittanut suomalaiset tamppaamaan jo 30 vuoden ajan

Tuoreimmat aiheesta

Waldo