Ystävänpäivälahja keksimättä? Uniikilla "Rakkauden saarella" myynnissä tontti 13 miljoonalla eurolla
Sydämenmuotoinen Galesnjak on maanomistajan edustajan mukaan paitsi Kroatian kaunein, myös tunnetuin saari.
Adrianmerellä sijaitseva "Rakkauden saareksi" nimetty Galesnjak on nimittäin muun muassa poptähti Beyoncén vakituinen lomakohde.
– Beyoncé juhli 39. syntymäpäiväänsä siellä ja viettää vuosittain päiviä, ellei viikkoja saarella. Myös Michael Jordan oli saarella viime vuonna, kuten Jeff Bezoskin, kertoo maanomistajan edustaja Silvestero Kardum uutiskanava Reutersille.
Galesnjakilla on pinta-alaa 142 000 neliömetriä, joista myynnissä on 40 000 neliömetriä. Hintaa myynnissä olevalla kaistaleella on 13 miljoonaa euroa. Kardum sanoo tontille satavan tarjouksia päivittäin.
– Jotkut niistä ovat enemmän ja toiset vähemmän vakavasti otettavia.
Saarella ei ole palveluita, mutta tontin ostaja voisi halutessaan niitä rakennuttaa alueelleen, mikäli kunta hyväksyisi projektin.
Katso artikkelin videolta, minkälainen on uniikki, sydämenmuotoinen "Rakkauden saari".
Uusimmat
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
Lataa lisää