Uutistoimisto Reutersin mukaan Ukrainan armeijan lennokit iskivät voimalan kuudennen voimalaitosyksikön kupoliin. Kansainvälinen atomienergiajärjestö on vedonnut päätöksentekijöihin Zaporizhzhjan ydinvoimalan turvallisuuden puolesta.
Sunnuntaina raportoidut lennokki-iskut Venäjän hallussa olevaan Zaporizhzhjan ydinvoimalaan Ukrainassa kerrotaan aiheuttaneen vahinkoa rakennukselle. Ydinturvallisuus ei kuitenkaan ole vaarantunut, kertoi YK:n ydinvoiman valvontajärjestö X:n sosiaalisen median alustalla.
– Yksi uhri raportoitu. Yksikkö 6:n vauriot eivät ole vaarantaneet ydinturvallisuutta, mutta kyseessä on vakava tapaus, joka saattaa heikentää reaktorin suojarakennuksen eheyttä, Kansainvälinen atomienergiajärjestö sanoi.
Sen päällikkö Rafael Grossi lisäsi, että kyseisiin rakenteisiin oli kohdistunut kolme "suoraa osumaa". Hän myös vetosi X:ssä päätöksentekijöihin, ettei ydinvoimaloiden turvallisuutta missään tilanteissa vaarannettaisi:
– Vetoan voimakkaasti sotilaallisiin päätöksentekijöihin, jotta he pidättäytyisivät kaikista toimista, joilla rikotaan ydinvoimaloita suojaavia perusperiaatteita, Grossi sanoo.
Voimalaitos on joutunut ristituleen sen jälkeen, kun Moskova lähetti joukkoja Ukrainaan vuonna 2022 ja valtasi laitoksen pian sen jälkeen. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on toistuvasti ilmaissut huolestuneisuutensa Euroopan suurimmasta ydinvoimalasta mahdollisen ydinkatastrofin pelossa.
Sekä Ukraina että Venäjä ovat säännöllisesti syyttäneet toisiaan hyökkäyksestä voimalaan, joka on edelleen lähellä rintamalinjoja.