Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Erikoiset pöytätavat maailmalta: Vältä yleistä haarukkamokaa Thaimaassa

Julkaistu 26.09.2014 12:51

MTV LIFESTYLE

Kulttuurierot näkyvät selvästi ruokapöydässä, eikä matkustellessa aina voi uskoa todeksi sitä, mitä pidetään kohteliaana.

Erityisesti paljon matkustelevat törmäävät mitä erilaisempiin pöytätapoihin maailmalla. Meillä kohteliaana pidetty tapa saattaa olla todellinen loukkaus jossain muualla, eivätkä edes naapurimaiden tavat ole aina samankaltaisia. The Daily Meal otti selvää joidenkin maiden erikoisista pöytätavoista.

Amerikka

Kanadassa illalliselle tulee saapua hieman myöhässä. Ajallaan ja erityisesti etuajassa saapumista pidetään huonona käytöksenä.

Chilessä käytetään aina aterimia. Minkään ruoan koskeminen käsin ei ole sopivaa.

Perussa, Argentiinassa, Chilessä ja Boliviassa ruokailijat läikyttävät hieman juomaa maahan osoittaakseen kunnioitusta hedelmällisyyden jumalaa Pachamamaa kohtaan. Juomaa läikyttäessä lausutaan sanat ”Para la Pachamama”.

Tacon syömistä haarukalla ja veitsellä pidetään Meksikossa outona ja hienostelevana.

Taco

Aasia

Kiinassa sotkeminen on kohteliasta. Illan emäntä tai isäntä tietää, että vieraat ovat tyytyväisiä ruokaan, kun lautasen ympärillä on sotkua. Kiinassa on myös kohteliasta jättää hieman ruokaa lautaselle, tosin riisikulhon sen sijaan tulisi ruokailun päätteeksi olla tyhjä.

Jos leipää putoaa lattialle Afganistanissa, se nostetaan ylös ja sille annetaan suukko.

Intiassa vain oikealla kädellä saa syödä tai ojentaa ruokaa, koska vasemman käden ajatellaan olevan likainen.

Japanissa nuudelien ryystämistä pidetään kunnianosoituksena kokille.

Koreassa ruoka ja juoma hyväksytään siten, että ruokailija asettaa kätensä puuskaan niin, että vasen käsi laitetaan oikean päälle.

Thaimaassa haarukkaa käytetään lähinnä avittamaan ruoka lusikalle, eikä haarukkaa siis ole tapana laittaa suuhun.

Afrikka

Etiopiassa pidetään tuhlauksena sitä, että käytetään useita lautasia ja aterimia, joten siellä koko seurue syö samalta lautaselta käsin. Se, mitä kättä Etiopiassa käyttää syömiseen, ei ole yhdentekevää. Pelkästään oikealla kädellä syöminen on soveliasta.

Tansaniassa on tavallista syödä matolla istuen, mutta jalkapohjien näkyvillä oleminen on epäkohteliasta.

Egyptissä hyviin tapoihin kuuluu, ettei omaa juomalasia täytetä, vaan vieressä istuva pitää huolen siitä, että naapurin lasi on täysi. Puolillaan oleva lasi tulee täyttää. Jos naapurisi unohtaa täyttää lasisi, voit muistuttaa häntä kohteliaasti täyttämällä hänen lasinsa.

Eurooppa

Ranskassa ei syödä leipää alkupalaksi, vaan pääruoan yhteydessä. Leipää käytetään ruoan lusikoimiseen lautaselta suuhun.

Saksalaiset pitävät aterialta myöhästymistä erittäin röyhkeänä käytöksenä.

Sveitsissä käsien lepuuttamista pöydällä aterioinnin ajan pidetään kohteliaana, mutta kyynärpäiden pitäminen pöydällä on erittäin epäkohteliasta.

Georgiassa maljan nostamiseen todella panostetaan. Jokainen aterialle osallistuva kohottaa maljan, joka juodaan yhdellä kulauksella. Kun kaikki ovat kohottaneet yhden maljan, alkaa kierros alusta. Ei ole tavatonta, että yhden aterian aikana jokainen kohottaa jopa kymmenen tai 15 maljaa, eikä Georgiassa mikä tahansa juoma kelpaa kilistelyyn. Vain viinillä ja vodkalla voi kohottaa maljan, ellei toivo jollekin pahaa onnea. Tällöin kilistellään oluella.

Kuva: Shutterstock

Venäjä

Venäjällä vodka on tapana juoda raakana. Sen sekoittamisesta mihinkään, edes jäiden kanssa, ajatellaan, että se saastuttaa vodkan puhtauden. Yksi poikkeus tosin tähänkin sääntöön on. Venäläinen juoma yorsh on oluen ja vodkan sekoitus.

Paukun tarjoaminen on Venäjällä merkki ystävyydestä ja luottamuksesta ja paukusta kieltäytyminen on erittäin loukkaavaa.

LUE MYÖS:

Mikä alkoholijuoma sopii sinulle parhaiten?

Lähde: The Daily Meal

Tuoreimmat aiheesta

Maailman keittiöt