Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Haluatko taltuttaa himon roskaruokaan? Tutkimus suosittelee tätä kahden minuutin kikkaa

3:25img
Videolla kerrotaan, millainen ruoka sopii herkkävatsaiselle.
Julkaistu 22.01.2019 06:40
Toimittajan kuva

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Tuoreen tutkimuksen mukaan epäterveellisten ruokien himoa voi taltuttaa sillä, että haistelee kaloripitoisia sapuskoja kaksi minuuttia päivässä.

Videolla kerrotaan, millainen ruoka sopii herkkävatsaiselle.

Jos päivän aikana haistelee kaksi minuuttia hyvin kaloripituisia ruokia, se voi hillitä ruoanhimoa. Näin kertoo tuore The Journal of Marketing Research -lehdessä julkaistu tutkimus.

Tutkimuksen mukaan ruoan haju voi saada meidät tuntemaan olomme kylläiseksi, koska aivot eivät välttämättä erota, mistä aisteja miellyttävä tunne on peräisin. Tutkimuksesta uutisoi muun muassa brittilehti Metro.

– Ympärillä tuoksuva ruoan haju voi olla hyvä keino vastustaa hemmotteluruokien himoa. Itse asiassa tuoksun kaltainen aistiärsyke voi olla rajoituksia parempi keino vaikuttaa lasten ja aikuisten ruokavalintoihin, kertoo tutkimusta johtanut Dipayan Biswas, Etelä-Floridan yliopiston professori.

Kaksi minuuttia päivässä riittää

Tutkijat löysivät yhteyden tuoksulle altistumisen keston ja sen välillä, halusiko henkilö hemmotella itseään kyseisellä ruoalla vai ei. Tutkijat tekivät myös testejä käyttäen lääkesumutinta, jonka avulla suihkutettiin vuoroin terveellisten ja epäterveellisten ruoka-aineiden tuoksua. Ensin ilmoille tulvahti esimerkiksi keksin ja sen jälkeen mansikoiden tuoksua. Sen jälkeen ilmassa tuoksui ensin pizza, jonka vertailuparina oli omena.

Tutkijat havaitsivat, että ne osallistujat, jotka haistelivat keksin tuoksua alle 30 sekuntia, halusivat todennäköisesti enemmän kyseistä herkkua.

Ne, jotka altistuivat keksin tuoksulle yli kahden minuutin ajan, eivät kuitenkaan pitäneet keksejä niin herkullisina ja päätyivät valitsemaan niiden sijaan mansikat. Samanlainen yhteys havaittiin pizzan ja omenan tuoksun välillä.

Runsaasti sokeria ja rasvaa sisältävät ruoat sisältävät yleensä enemmän kilokaloreita. Jos näitä ruoka-aineita syö runsaasti, monien terveysongelmien kuten tyypin 2 diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien ja ylipainon riski kasvaa.

Lähteet: Metro.co.uk, Ndtv.com

Tuoreimmat aiheesta

Ruoka