Helsingin ydinkeskustaan syntyy lähes sattumalta karkkikortteli, kun Bubs, Malaco ja Kouvolan lakritsi avaavat myymälänsä lähes yhtä aikaa. Pelkkää karkkia uusissa putiikeissa ei kuitenkaan myydä, vaan asiakkaat halutaan houkutella sisään elämyksillä, kuvauspisteillä ja jopa pallomerellä.
Helsingin ydinkeskustassa on käynnissä melkoinen karkkikiima, sillä kolme eri makeisvalmistajaa avaa lähes yhtäaikaisesti omat kivijalkakarkkikauppansa.
MTV Uutiset oli paikalla elokuun viimeisenä viikonloppuna, kun maailmanlaajuiseksi ilmiöksi nousseiden Bubs-karkkien pop-up-myymälä avautui Helsingin Keskuskadulle.
Bubs on noussut kansainväliseksi ilmiöksi erityisesti sosiaalisen median Swedish candy -trendin myötä, ja tuotteet ovat monin paikoin myyneet loppuun.
Avajaispäivänä Helsingin myymälän edustalle kertyi satojen ihmisten jono, ja innokkaimmat karkkifanit olivat saapuneet paikalle jo edeltävänä iltana.
Bubs-myymälän jono lauantaina 29.8.2026.
Bubseja maahantuovan Orkla Suomen markkinointijohtajan Katia Gustafssonin mukaan puolet brändin Tukholman lippulaivamyymälän asiakkaista on suomalaisia. Tämä oli yksi syy Helsingin myymälän avaamiseen.
Lue myös:
Raittiset saapuivat Seinäjoelta asti ruotsalaiseen karkkikauppaan – osa jonotti Helsingissä läpi yön
Karkkikaupalta halutaan nyt elämyksiä
Bubseista ovat innostuneet erityisesti lapset ja nuoret, mutta Gustafssonin mukaan yhtiö ei kohdista markkinointia alaikäisiin.
– Se on ollut orgaanista. Kun Swedish candy -ilmiö lähti vuonna 2024, se on orgaanisesti lähtenyt, Gustafsson avaa ja viittaa ilmiön leviämiseen sosiaalisessa mediassa ilman mainosrahaa.
Veivätkö ruotsalaiset irtokarkkikulttuurin maailmalle suomalaisten nenän edestä? Orkla Suomen markkinointijohtaja vastaa videolla. Juttu jatkuu videon alla.
Katia Gustafsson kertoo Bubs-ilmiöstä.
Näillä näkymin jouluun saakka auki olevassa pop-up-kaupassa myydään tietysti karkkia, mutta pelkkä karkkilaari ei nykypäivänä riitä. Kivijalkaputiikeilta halutaan elämyksellisyyttä, minkä vuoksi paikan päälle on rakennettu oma kuvausnurkka ja värikkäät oleskelutilat somekuvauksellisuutta ajatellen.
Samaan trendiin ja lähes samanaikaisesti iskee myös ruotsalaisomisteinen makeisvalmistaja Cloetta. Makeisyritys avaa syyskuun ensimmäisellä viikolla oman elämyksellisen Malaco Foamiverse -myymälän Helsingin Mikonkadulle, Bubs-myymälän viereiseen kortteliin. Malacon pop-up-myymälä on sen sijaan auki vain pari viikkoa.
Malaco Foamiverse on auki pari viikkoa Helsingin Mikonkadulla.MTV
Cloettan viestintäpäällikön Terhi Halsvahan mukaan lähes samanaikainen avautuminen Bubs-myymälän kanssa on täysin sattumaa.
– Ollaan suunniteltu tätä pidemmän aikaa, ja meillä tämä liittyy Malaco Spinkled Foamies -makeisten lanseeraukseen.
– Mutta tämä on hauska sattuma. Juuri sanoin eilen, että kun Helsingissä on ollut design-kortteli, niin nyt on karkkikortteli.
Pelkät karkit eivät karkkimyymälässä enää riitä.MTV
Myös Malacon myymälässä elämyksellisyys on tärkeässä osassa. Karkkikaupasta löytyy muun muassa pallomeri, peilihuone ja erilaisia kuvauspisteitä. Inspiraatiota on lähdetty hakemaan maailmalla suosituista selfiemuseoista ja immersiivisistä kokemustiloista.
Erilaiset kuvauspisteet ovat oleellisessa osassa sekä Malacon että Bubsin myymälöissä.MTV
– Nykyään se ei enää riitä, että ihmiset pääsevät vain katsomaan. He haluavat päästä myös kokemaan ja tekemään itse, Malacon tuoteryhmäpäällikkö Joanna Hassel Hartola sanoo.
Ruotsalaisten makeisbrändien rinnalle tulee myös kotimainen haastaja. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Bubs-myymälää vastapäätä Helsingin Keskuskadulle avautuu nimittäin Kouvolan lakritsin kivijalkakauppa.
Muiden karkkimyymälöiden avautuminen samaan kortteliin tuli myös Kouvolan lakritsille yllätyksenä.
– Meidän puoleltamme tämä on ainakin sattumaa. Olemme tätä suunnitelleet pidemmän aikaa, toteaa Kouvolan lakritsin toimitusjohtaja Santeri Nisula MTV Uutisille.
Kouvolan lakritsi avaa 5.9. Bubs-myymälää vastapäätä.MTV
Kolmen karkkikaupan keskittymää Nisula pitää kuitenkin positiivisena ilmiönä. Kouvolan lakritsin myymälä poikkeaa kilpailijoiden putiikeista siinä, että kyse on pysyvästä liiketilasta.
Nisula myöntää, että kivijalkamyymälän avaaminen Helsingin ydinkeskustaan on riski.
– Emmehän me tiedä, miten tämä täällä tulee toimimaan, mutta meillä on kova luotto. Jos ei toimi, niin joudutaan tekemään toimenpiteitä ja kyllä me jotain keksimme.
Elämyksellisyys on läsnä myös Kouvolan lakritsin myymälässä. Kaupassa järjestetään muun muassa ulkomaalaisille turisteille suunnattuja lakritsitastingeja.
– Opetetaan vähän lakritsin makuun ja että mitä se lakritsi oikeastaan on.