Kesäkuinen viikonloppu Helsingissä starttasi rennolla otteella uudehkossa Kasarmitorin bistrossa, The Cockissa. Royal Ravintolat pistivät kulinaarikaksikko Richard McCormickin ja Ville Relanderin asialle ja kelpo jälkeähän siitä syntyi. En käynyt kulmatilan aiemmassa klassikossa, Kellarikrouvissa, joten katsoin tilaa puhtaalta pöydältä. Yleisvaikutelma on rennon rosoinen, mutta siisti. Jugend-ikkunat valaisevat tunnelmallista tiiliseinää. Kaikki näyttää tarkasti siltä, ettei olisi niin tarkkaa. Asiakaskunta on kaikenkirjavaa, neljänkympin molemmin puolin painottuvaa. Puheensorina täyttää tilan ja mietin läpi ruokailun, onko taustamusiikki pelkästään haitaksi. Huomaan kuitenkin viihtyväni mainiosti. 
Ruokalista poikkeaa totutusta ja annosten kokoa täytyy arvuutella hintojen pohjalta. Klassikoita vilisevään listaan ei Suomessa usein törmää. Emme mene raskaimman kautta, joten muuten houkutteleva maistelumenu saa jäädä. Ensimmäiseksi silmiin osuvat osterit, joiden kahden euron kappalehinnalla ei läheskään aina saa ostettua niitä edes kalatiskistä. Lasilliset kuohuvaa kylkeen. Punaviinietikalla marinoidun punasipulin kanssa osteri heilahtaa kurkkuun. Hiukan Tabascoa päälle. Toisessa tilanteessa kutsuisin lopputilaukseni takaisin ja jatkaisin näiden ryystämistä. 
ALKURUOKANA pystyn harvoin vastustamaan tartarin kutsua. Pohdin sitä myös suurempana pääruokavaihtoehtona, mutta onnekseni valitsen pienemmän (10 eur). Se ei oikein säväytä. Makua ei ole tarpeeksi, saati sävyä. Jää tylsäksi. Mukana seuraavan ison ranskalaiskipon kanssa tämä riittäisi monesti kevyeksi ateriaksi. Vaimon vuohdenjuustolla vauhditettu punajuurisalaatti tekee saman, vaikka mansikat kivan lisän kokonaisuuteen toivatkin. Maku jää silti vaisuksi, vaikka listalta luettuna osasten pitäisi tulvia sitä. 
YKSI VIERAILUN LÄHTÖKOHDISTA oli maistaa The Cockin ”nimikkoannosta”, kukonsiipiä (14 eur). Eteeni tuodaan kulhollinen siipiä, joissa on nivelen verran enemmän tavaraa kuin mihin siipipääkaupunki Tampereella olen tottunut. Kotipuolessa tympiinnyn ravintoloiden pinttymään tarjota siivet tulisessa ja rasvaisessa kastikkeessa. Eikö muuta keksitä? The Cock keksi. Rapukastikkeen ja jogurtin kanssa tarjoiltuna, viehkeästi chilillä, seesaminsiemenillä ja korianterilla maustetut siivet tuovat pirteän poikkeuksen perusmättöön. Makua nyt voisi tässäkin olla hiukan enemmän, mutta ihan hyvä näinkin. Annos on valtava ja toimisi paljon paremmin porukalla jaettavaksi. Luiden ja saman maun kaluaminen alkaa viimeisellä kolmanneksella tympiä. BeaverTown Breweryn Gamma Ray APA (7 eur) toimii huuhtojana mallikkaasti. 
VAIMO HALTIOITUU, kun kerrankin listalla on Croque Monsieur (14 eur). Itse annos puolestaan on makujen puolesta hiukan lattana. Hoen taas tylsyyden mantraa. Jos et saa lajista täysiä tehoja irti, mikset tuo siihen ripauksen jotain omaa? Ei kikkailua, pienelläkin vivahteella pärjää. Sama tartarissa. Annoksen salaatti on illallisen ainut osa, jossa suolaa ei ole säästelty. Vaimo piti, itselleni sitä oli jopa liikaa ja siten varmasti suurimmalle osalle porukasta.
Mutta vatsa pömpötti täpötäynnä. Niinpä kakkuja pursuileva jälkiruokabuffetti (10 eur) sai jäädä. Laskua ehti kertyä 80 euroa, mikä oli mukava kuitata toisentyyppisiin loppusummiin tottuneena. Hinta/laatu-suhteeltaan ilta alkoikin tuntua ihan mukiinmenevältä. The Cock on viihtyisä ravintola, joka toimii parhaiten rennon istuskelun ja seurustelun merkeissä. Lasillisten väliin voi tilata ruokaa sille sen suurempia ajatuksia jakamatta. Tunnelma, miljöö ja palvelu miellyttivät. Ruokaa kuvaa parhaiten sana perus, sellaisella positiivisella klangilla.
PÄIVITYS: Nautin firman kanssa The Cockissa aivan loistavan menun pikkujouluissa. 30-päinen seurue sai kaiken ruoan hämmästyttävän samaan aikaan ja ruoka oli kuin varta vasten yhdelle ihmiselle tehty. Erinomaista.
Fabianinkatu 17, Helsinki 
