Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Tuore kuva naurattaa: Onko tämä kaikkien aikojen surkein salaattiannos?

caesar salaatti
Caesar-salaatissa on perinteisesti leipäkrutonkeja, salaatinlehtiä, kastiketta ja juustoa. Shutterstock
Julkaistu 15.12.2016 07:01

Emmi Kärkkäinen

emmi.karkkainen@mtv.fi

Yhdysvaltalainen nainen ei voinut lopettaa nauramista saadessaan eteensä ravintolan erikoisen näkemyksen perinteisestä caesar-salaatista.

Yhdysvaltalainen kirjailija Celeste Ng ei ollut uskoa silmiään, kun hänen tilaamaansa caesar-salaatti tuotiin pöytään. Tyypillisestihän caesar-salaatissa on ainakin salaattia, anjovis-kastiketta sekä rapeita leipäkrutonkeja. New Orleansissa sijaitsevan hotellin näkemys salaatista oli hieman erinäköinen. Lautasella oli kokonainen salaatin pää, jonka ympärillä oli leivästä tehty rengas. Kastike oli vieressä erillisessä kipossa.


Hän latasi kuvan salaatista Twitteriin ja heti seuraavana päivänä se oli saanut yli 2000 tykkäystä ja 1200 uudelleentwiittausta. Naisen fanit myös naureskelivat tapahtuneelle ja neuvoivat tarkastamaan, ettei kyseessä ole jokin hölmö pila.

Ravintola oli kaiken lisäksi kuvaillut annostaan ruokalistassa ”perinteiseksi caesar-salaatiksi.” Monet myös suuttuivat salaatin kuvasta ja ihmettelivät, onko tällainen uusi pelkistetty tyyli jopa korvaamassa perinteiset annokset.

Lähde: Dailymail

 ***

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.