Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
Julkaistu
Parsarisotto on kevään ykkösherkku! Hans Välimäki neuvoo, miten teet elämäsi parasta risottoa. Liemikuutioita ei tarvita, vaan risotto valmistuu parsan keitinliemeen.
- Ruokavalio: Gluteeniton
Ainekset
- n. 250 g parsaa kuorittuina ja puiset päät poistettuna
- 2 rkl oliiviöljyä
- 2-3 salottisipulia kuorittuina ja pilkottuina
- 1-2 valkosipulinkynttä kuorittuina ja murskattuina
- 2,5-3 dl risottoriisiä (carnaroli tai arborio)
- n. 1 tl suolaa
- 2,5 dl kuivaa valkoviiniä
- 5-6 dl parsojen keitinvettä
Lopuksi
- 3-4 rkl voita
- 4-5 rkl parmesaania
- Basilikaa
- Oliiviöljyä
- Tuoretta mustapippuria
Valmistusohje
Valmistusohjeet parsarisottoon:
- Leikkaa/napsauta poiki parsoista kuivat kannat. Kuori halutessasi. Keitä parsat suolalla maustetussa vedessä, ja kun ne ovat hieman pehmenneet (n. 2 minuutin jälkeen), niin nosta ne ylös vedestä paperin päälle kuivumaan. Leikkaa ne sen jälkeen pieniksi paloiksi.
- Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipuli, valkosipuli ja huuhdeltu riisi. Kuullota, mutta älä ruskista. Kuullota noin 2-3 min ja mausta suolalla.
- Lisää valkoviini. Anna valkoviinin imeytyä ja lisää parsojen keitinlientä pikkuhiljaa samalla risottoa hämmentäen, kunnes riisi on kypsää. Risottoriisin kypsyminen kestää keskimäärin riisilajikkeesta riippuen noin 18-23 min. Risoton kuuluu olla löysää, joten lientä saa olla reilusti. Löysä puuro voisi olla oikea konsistenssi. Ei kuitenkaan mikään liemi.
- Lisää lopuksi parsat risoton joukkoon, kuumenna, lisää voi ja lopuksi parmesaani. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Annostele lautasille, lisää vielä päälle hieman parmesaania, vastarouhittua pippuria sekä tuoretta basilikaa, sekä tilkka hyvää oliiviöljyä.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Ranskankermavaahtoa, karamellisoituja pekaanipähkinöitä ja raparperiremmi
-
MasterChef Suomi: Omenakakku ja kanelijäätelöä, Maritan resepti