10-vuotias poika kuoli auraustraktorin alle Kauniaisissa – rikosnimikkeet koventuivat

Tutkinnassa selvitetään vielä, onko traktorin kuljettaja havainnut tien vieressä kulkeneet lapset ja miksi törmäys on tapahtunut.

Poliisi tutkii Kauniaisten tiistaista onnettomuutta tällä hetkellä rikosnimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja törkeä kuolemantuottamus.  

10-vuotias poika kuoli tiistaina jäätyään auraustraktorin alle Kauniaisissa Oppilaskodintiellä lähellä koulua. 

Kaksi lasta oli lähtenyt koulupäivän päätyttyä kävelemään tien oikeaa laitaa pitkin, kun heitä vastaan tullut traktori oli törmännyt toiseen lapsista. Tämä 10-vuotias poika kuoli onnettomuudessa.

Poliisi kertoo, että auraustraktori on Kauniaisten kaupungin omistuksessa ja sitä kuljetti kaupungin työntekijä, joka oli kyseisenä päivänä lumenauraustehtävissä. 

Tiellä, jolla onnettomuus tapahtui, on lapsien alueella liikkumisesta varoittava liikennemerkki. 

Poliisi on jo tehnyt puhutuksia ja kuulusteluita onnettomuuteen liittyen. Tutkinta jatkuu teknisenä tutkintana ja kuulusteluiden jatkamisella. 

Rikosnimikkeet koventuivat

Poliisi on esitutkinnan tässä vaiheessa vaihtanut tutkittavia rikosnimikkeitä alkuperäisistä. Aiemmin onnettomuutta tutkittiin nimikkeillä kuolemantuottamus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen. 

– Esitutkinnan tässä vaiheessa rikosnimikkeiksi on vaihdettu törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja törkeä kuolemantuottamus. Poliisi haluaa kuitenkin korostaa, että rikosnimikkeiden vaihtamiseen ei liity esimerkiksi tahallisuutta, päihteitä tai ylinopeutta, kertoo tutkintaa johtava komisario Hannu Kontola tiedotteessa.

Esitutkinnassa selvitellään vielä muun muassa sitä, onko traktorin kuljettaja havainnut tien vieressä kulkeneet lapset ja miksi törmäys on tapahtunut.
Poliisi on esitutkinnan alkuvaiheessa pyytänyt asialle myös syyttäjän, jonka kanssa tutkintakokonasuutta linjataan. 

Tapahtumaa tutkii omalta osaltaan myös liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta, joka hälytettiin paikalle onnettomuuden tapahduttua.

 

Lue myös:

    Uusimmat