YK kehottaa kaikkia maita kotiuttamaan lapset al-Holista – ulkoministeriön Tanner: "Emme voi väkisin hakea ketään"
YK:n tukema komissio kertoi maanantaina, että lähes 30 000 lasta kärsii ihmisoikeusrikkomuksista ja hyväksikäytöstä leireillä ja vankiloissa sodan runteleman Syyrian luoteisosassa.
On kulunut viisi vuotta siitä, kun Isis menetti viimeisenkin hallitsemansa alueen Syyriassa.
YK kehottaa nyt kaikkia maita kotiuttamaan lapset al-Holin leiriltä ja integroimaan heidät yhteiskuntaansa.
Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoo MTV Uutisille, että Suomi pyrkii edelleenkin kotiuttamaan jäljellä olevia kymmenkuntaa suomalaista al-Holista. Osa leirin Suomen kansalaisista on lapsia.
Tannerin mukaan ongelma on, että leireillä olevat Suomen kansalaiset eivät halua Suomeen.
– Meillä ei ole keinoja kotiuttaa sellaisia henkilöitä, jotka eivät halua tulla kotiutetuiksi.
Tanner sanoo, ettei kyse ole poliittisesta tahdon puutteesta.
– Emme voi väkisin hakea ketään, hän sanoo.
Lasten kotiuttaminen on osoittautunut pitkäksi ja monimutkaiseksi prosessiksi. Tanner kertoo kurdien vastustavan lasten erottamista vanhemmistaan, eikä leirillä ole lastensuojeluviranomaisia, jotka voisivat lasten etua ajaa.
– Tilanne on ollut sama hyvin pitkään.
Al-Holin leiri sijaitsee al-Holin kaupungin eteläisellä laitamilla Koillis-Syyriassa, lähellä Syyrian ja Irakin rajaa. Lokakuussa 2023 Al-Holin leirillä olevista ihmisistä 93 prosenttia oli naisia ja lapsia, joista 65 prosenttia alle 18-vuotiaita ja 51 prosenttia alle 12-vuotiaita.
Punaisen Ristin mukaan jotkut lapsista ovat viettäneet koko elämänsä leirillä astumatta koskaan sen ulkopuolelle.
Olosuhteita kuvaillaan kurjiksi. Talvella telttoihin tulvii vettä rankkasateiden jälkeen ja lämpötila voi laskea lähelle pakkasta.
Kesällä leiriä kurittaa usein piiskaava tuuli, joka yhdessä kuivan maan kanssa muodostaa pölymyrskyjä. Lämpötila nousee yli 45 asteeseen.
ICRC ylläpitää leirillä sairaalaa yhdessä Syyrian Punaisen Puolikuun kanssa.
Uusimmat
-
09:48
MTV seuraa: Kalle Rovanperä hyökkää huippupaikalta voittotaisteluun
-
09:42
Ennätyslämmin merivesi uhkaa koralleja kaikkialla maailmassa: "Haalistuminen on kuin kuume ihmisillä"
-
09:10
Leijonien pelaajat saivat luvan revitellä – Jesse Puljujärvi johti joukkoja
-
09:02
Egypti: Sekä Hamasin että Israelin täytyy joustaa
-
08:51
MTV seuraa: Perheenäidin surmannutta ex-puolisoa syytetään murhasta – syyttäjä: poltti uhrin elävältä
-
08:42
Pornoa kaiuttimista: Supertähti mykistyi täysin kesken lehdistötilaisuuden
-
08:33
Jesperi Kotkaniemi heitti hanskat jäähän NHL:ssä ja ryntäsi nyrkein vastustajan kimppuun
-
08:22
Yksi henkilö kuoli liikenneonnettomuudessa Jyväskylässä
-
08:20
Putin: Venäjän pääministeri saa jatkaa tehtävässään
-
07:54
Roope Hintz mätti hirmutehot – Miro Heiskanen iski kahdesti Dallasin voitossa
-
07:49
Jukka Jalosen älynväläys käänsi Leijonien kurssin MM-finaalissa – tähtipelaajan teolle huimaa suitsutusta: "Harvemmin näkee"
-
07:40
Äkillinen vatsakipu? Nämä merkit viittaavat sappikiviin
-
07:38
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin Nigerian-matkan yksityiskohdat julki
-
07:21
Suomen heikot näkymät huolettavat Ruotsiin muuttanutta suomalaisperhettä – "En yhtään ihmettele, jos nähdään toinen muuttoaalto"
-
07:20
Amira ja 11-vuotias pikkusisko joutuivat rasistisen ja uhkaavan hyökkäyksen kohteeksi bussipysäkillä Helsingissä: "Ammun sut"
-
07:12
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
07:01
Olli Jokinen povaa Leijonien huippulupaukselta hurjaa temppua: "Tulee yllätyksenä"
-
06:55
Lastenkotiin sijoitettu poika löi, potki ja tuuppi – uhkasi tappaa ohjaajan perheineen
-
06:53
Suomelle loistopaikka euroviisufinaaleihin – ei liian alussa eikä lopussa
-
06:44
Leverkusen jyräsi Eurooppa-liigan finaaliin – käsittämätön ennätys varmistui lisäajan maalilla
-
Lataa lisää