0–15! Suomalaisella kiekkojoukkueella sysimusta syksy – "Kyllä siellä oli päät painuksissa"

Naisten jääkiekon pääsarjassa pelaava RoKi on rämpinyt läpi synkän syksyn. Joukkue ei ole saavuttanut 15 pelatusta ottelusta yhtäkään sarjapistettä. Päävalmentaja Oona Parviaisen mukaan pukukopissa ei olla vaivuttu epätoivoon.

RoKin tuorein tappio kirjattiin sunnuntaina 1–3-luvuin KalPalle. Auroraliigan pohjoisin joukkue on hävinnyt kaikki 15 sarjapeliään synkällä maalierolla 21–94.

Sarjajumbon päävalmentaja Oona Parviainen kommentoi joukkueen tilannetta MTV Urheilulle. Hänen mukaansa RoKin pelaamisessa on ollut myös paljon hyvää.

– On menty tosi paljon eteenpäin. Joukkue pystyy haastamaan KalPan ja Ilveksen tasoisia joukkueita, Parviainen sanoo.

– Altavastaajia olemme. Maalivahti antoi mahdollisuudet pelata pisteistä. Kyllä siellä oli päät painuksissa kopissa. On vain otettava hyvät asiat matkaan jatkoa ajatellen.

Alkukauden 15 tappiosta peräti viidessä vastustaja on puhkaissut yhdeksän tehdyn maalin rajan. Kymppi on mennyt rikki kolmesti. 

– Omaan pään pelaamista on jumpattu. Fokus on, että pelaaminen lähtee puolustamisen kautta. Jokaisessa pelissä on ollut omat momentumit. Peli on parantunut, matka jatkuu, Parviainen jatkaa.

Vaikka RoKin tilanne näyttää päällisin puolin tarkasteltuna sysimustalta, seurassa uskoa luo Parviaisen päävastustajaksi nimeämän Kärppien sarjasijoitus. Oululaiset ovat kolmen pisteen päässä viimeistä edellisenä. 

RoKi ja Kärpät kohtaavat ensi viikonloppuna. 

– Katsotaan viikon päästä, että onko pistetili sitten avattu. Kärpät kun tulee vastaan, niin ei me ruveta puhumaan voitosta, vaan työnteosta ja pienistä asioista, jotta päästään haluttuun lopputulokseen. 

Vaikka alkukausi on ollut hyytävä, ei joukkueen kopissa ole vaivuttu epätoivoon. 

– Jotenkin sitä uskoa on olemassa, kun on ne näytöt, että olemme menneet eteenpäin. Palkintoa ei vain vielä ole tullut. Asiat eivät tapahdu nopeasti. On ollut mukava nähdä, että pelissä tapahtuu paljon hyvää, Parviainen päättää.

RoKi on viettänyt viime vuodet naisten kiekkoliigan pohjakerroksissa. Viime kaudella joukkue voitti kolme ottelua, sitä edellisellä sesongilla voittoja irtosi kaksi. 

Auroraliigan toisesta päästä löytyy mestarisuosikki Kiekko-Espoo, joka on hävinnyt vain yhden pelin. Ilves on kakkosena pisteen päässä. Yhdeksän joukkueen sarjassa kahdeksan parasta etenee pudotuspeleihin. Viimeiseksi jäänyt karsii sarjapaikastaan.

Lue myös:

    Uusimmat