Formula ykkösten historia tuntee 30 kuljettajaa, jotka ovat menettäneet henkensä alle 30-vuotiaina. MTV Sport esittelee heistä nyt kymmenen nuorinta.
Ricardo Rodriguez (1942-62)
Ricardo Rodriguez mukana Jim Clarkin johtamassa Hollannin GP:ssä 1962.
Ikä kuolinhetkellä: 20 v 8 kk 18 pv
5 GP-starttia (1961-62)
4 MM-pistettä
Paras sijoitus: 4.
Paras lähtöruutu: 2.
Kaksi osakilpailuvoittoa ottaneen meksikolaiskuski Pedro Rodriguezin kaksi vuotta nuorempi veli vaihtoi kilpapyöräilyn moottoriurheiluun teini-ikäisenä. Aloitti moottoripyörillä ja ajoi myöhemmin neljä Le Mans -kisaa ennen siirtymistään formula ykkösiin. Pääsi hetkeksi Ferrarin rattiin kaudella 1961 ja ajoi heti eturiviin Monzassa historian nuorimpana kuskina kyseisellä lähtöpaikalla. Hänen lupaava uransa katkesi traagisen tapahtumaketjun seurauksena loppuvuodesta 1962. Ferrari päätti jäädä pois MM-sarjaan kuulumattomasta Meksikon osakilpailusta, joten kotimaansa yleisön eteen palavasti halunnut Rodriguez päätti tehdä sopimuksen Rob Walkerin talliin. Lotuksen oikean etupyörän jousitukset kuitenkin pettivät heti ensimmäisissä harjoituksissa ja kuski kuoli välittömästi osuttuaan seinään. Meksikossa julistettiin tapauksen takia kansallinen suruaika.
Peter Ryan (1940-62)
Peter Ryan vuoden 1961 Watkins Glenin kisassa.
Ikä kuolinhetkellä: 22 v 0 kk 22 pv
Tilastot:
1 GP-startti (1961)
Paras sijoitus: 9.
Paras lähtöruutu: 13.
Philadelphiassa Yhdysvalloissa syntynyt kanadalaiskuski oli nuorempana lupaava alppihiihtäjä, joka oli lähellä päätyä olympiatason syöksylaskijaksi, mutta siirtyi moottoriurheilun pariin katkaistuaan molemmat jalkansa hiihtoturmassa. Vauhti osoittautui hyväksi myös sillä puolella ja Ryan ajoi vasta 19-vuotiaana voittoon Sundownin kuuden tunnin kisassa. Kukisti muun muassa Stirling Mossin F1-kalenteriin kuulumattomassa Kanadan GP:ssä vuonna 1961 ja sai Colin Chapmanilta kutsun Lotuksen rattiin lokakuun Yhdysvaltain osakilpailuun Watkins Glenissä. Seuraavana vuonna F1-tallipaikkaa ei kuitenkaan kuulunut, mutta hän jatkoi kilpa-ajajan uraansa Euroopassa. Hän kolaroi autokuntansa mahdollisuudet kesäkuussa Le Mansin 24 tunnin ajossa ja kuoli heinäkuun 2. päivänä 1962 Formula Junior -kisassa Ranskan Rheimsissa saamiinsa vammoihin. Hän osui yhteen kilpakumppaninsa kanssa ja molemmat autot paiskautuivat palasiksi. Bill Moss selvisi vammoitta, mutta Peter Ryan kuoli myöhemmin samana päivänä pariisilaisessa sairaalassa. Ryan valittiin vuonna 1993 Kanadan moottoriurheilun kunniagalleriaan.
Chris Bristow (1937-1960)
Chris Bristow ja tallipomo Alfred Moss vuonna 1960.
Ikä kuolinhetkellä: 22 v 6 kk 17 pv
Tilastot:
4 GP-starttia (1959-60)
Paras sijoitus: 10.
Paras lähtöruutu: 4.
Brittikuski Bristow sai nopeasti maineen kotimaansa hurjapäisimpiin kuuluvana kuskina. Pääsi BRP:n rattiin Britannian GP:ssä 1959, mikä oli hänen ainoa ruutulipulle ajettu kisansa. Sai seuraavana vuonna ajovastuuta Yeomanin autolla Monacon, Hollannin ja Belgian osakilpailuista, joista viimeinen koitui hänen kohtalokseen. Bristow yritti pitää Span radan Burnenville-mutkassa Ferrarin Willy Mairessen takanaan ja kolaroi yhteen Alan Staceyn kanssa. Hän viskautui autoineen ulos radalta ja sai kohtalokkaasti piikkilangan kaulaansa, mikä tappoi hänet välittömästi. Myös Stacey kuoli tapahtumapaikalle.
Tony Brise (1952-75)
Tony Brise ja Graham Hill Silverstonessa 1975.
Ikä kuolinhetkellä: 23 v 8 kk 1 pv
Tilastot:
10 GP-starttia (1975)
1 MM-piste
Paras sijoitus: 6.
Paras lähtöruutu: 6.
Englantilaiskuski teki F1-debyyttinsä 23-vuotiaana Williamsin kuskina sijoittuen Espanjan GP:ssä seitsemänneksi. Siirtyi kuitenkin jo kesällä Graham Hillin johtamaan talliin, jossa saavutti parhaaksi jääneen kuudennen sijansa Ruotsin Anderstorpissa. Ajoi kauden 1975 loppuun ja valmistautui ensimmäiseen täyteen F1-kauteensa, kun Hillin itsensä lentämä lentokone putosi taivaalta Lontoon lähistöllä marraskuussa 1975. Turmassa kuoli tallipomon ja kuljettajalupaus Brisen lisäksi neljä tiimin työntekijää. Ryhmä oli palaamassa F1-testeistä Ranskan Paul Ricardin radalta.
Riccardo Paletti (1958-82)
Riccardo Paletti kohtalokkaan Kanadan GP:n harjoituksissa 1982.
Ikä kuolinhetkellä: 23 v 11 kk 29 pv
Tilastot:
2 GP-starttia (1982)
Paras lähtöpaikka: 13.
Milanossa syntynyt Paletti oli monilahjakkuus, joka menestyi niin karatessa kuin alppihiihdossakin. Hän ajoi kolme vuotta formula kakkosia ennen siirtymistään italialaisen Osellan F1-auton rattiin. Ajokki oli kuitenkin auttamattoman hidas eikä terveydentilaansa tarkasti seurannut nuori kuljettaja tuntenut oloaan turvalliseksi. Hän pääsi kahdeksalla yrittämällä aika-ajosta kisaan vain kaksi kertaa, joista jälkimmäisessä hän sai kuolettavia vammoja heti startissa. Kanadan GP:ssä Montrealin radalla Didier Pironin Ferrari sammui lähtöruudukkoon ja Paletti oli ensimmäinen, joka ei ehtinyt kiihdytyksessä huomata edessä olevaa vaaraa. Hän osui vielä toiseen autoon ja sai vakavia rintakehän vammoja. Tajutonta kuskia yritettiin pelastaa autostaan, kun se räjähti massiivisiin liekkeihin. Paletti kuljetettiin sairaalaan, jossa hänen todettiin tukehtuneen vammojensa ja tulipaloon käytetyn sammutusvaahdon vaikutuksesta.
Roger Williamson (1948-73)
Roger Williamson ja tallipomo Tom Wheatcroft Englannissa 1972.
Ikä kuolinhetkellä: 25 v 5 kk 27 pv
Tilastot:
1 GP-startti (1973)
Paras lähtöpaikka: 18.
Kaksinkertainen F3-luokan mestari tarttui March-tallin tarjoukseen, mutta kuoli jo toisena kisaviikonloppunaan Hollannin Zandvoortissa 1973. Williamson ajoi vain kahdeksan kierroksen jälkeen ulos ilmeisesti rengasrikon seurauksena. Kuski selvisi törmäyksestä vähin vammoin, muttei päässyt pois ylösalaisin kääntyneestä autosta, kun se syttyi rajuihin liekkeihin. Ratavirkailijat jäätyivät tilanteessa ja päävastuu Williamsonin pelastamisesta jäi kilpakumppani David Purleylle, joka käänsi auton ympäri. Nuori kuski olisi todennäköisesti pelastunut, jos auttamaan tulleilla ratavirkailijoilla olisi ollut tulenkestävät haalarit yllään. Tapauksen seurauksena nämä tulivat pakollisiksi formula ykkösissä.
Helmuth Koinigg (1948-74)
Tallipomo Colin Chapman (vas.) ja ruotsalainen Ronnie Peterson istuvat järkyttyneinä kuultuaan Koiniggin kuolemasta. Peterson kuoli itse F1-turmassa vuonna 1978.
Ikä kuolinhetkellä: 25 v 11 kk 3 pv
Tilastot:
2 GP-starttia (1974)
Paras sijoitus: 10.
Paras lähtöruutu: 22.
Itävaltalaiskuski pääsi osallistumaan kotikisaansa ostettuaan ajopaikan Brabhamilta. Sai aika-ajoon päättyneen kisaviikonlopun jälkeen sopimustarjouksen Surtees-tallista kauden kahteen viimeiseen osakilpailuun Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Sijoittui Mosport Parkissa hienosti kymmenenneksi, mutta syöksyi jousituksen hajottua seinään Watkins Glenin päätöskisassa. Koiniggin kohtaloksi koitui heikosti rakennettu kaide, joka jäi paikoilleen, kun alaosa murtui alta. Tämä aiheutti itävaltalaiselle kuolettavat vammat. Tapaus oli lyhyen ajan sisään toinen samassa mutkassa, joten järjestäjät päättivät pudottaa vauhtia lisäämällä mutkaan Jody Scheckterin mukaan nimetyn shikaanin.
Jules Bianchi (1989-2015)
Ikä kuolinhetkellä: 25 v 11 kk 14 pv
34 GP-starttia (2012-14)
2 MM-pistettä
Paras sijoitus: 9.
Paras lähtöruutu: 12.
Ferrarin akatemiakuski nousi formula ykkösiin Force Indian varakuskina vuonna 2012. Hän ajoi vajaat kaksi kautta F1-sarjan häntäpäässä kamppailleella Marussialla ennen Japanin GP:n kohtalokasta onnettomuuttaan lokakuussa 2014. Uran ensimmäinen pistesijoitus Monacon GP:stä 2014 oli Marussialle miljoonien arvoinen, sillä se riitti lyömään toisen lilliputtitallin Caterhamin MM-pisteissä. Sitä ei tiimissä kuitenkaan kauden lopussa juhlittu, sillä ranskalaiskuski menetti lokakuussa Suzukassa autonsa hallinnan keltaisten lippujen aikana. Taifuunin Japaniin tuomat rankkasateet olivat jo estää koko kisan toteutumisen, mutta pitkän odottelun jälkeen se päätettiin kuitenkin käynnistää. Adrian Sutilin ulosajon jälkeen radan varteen tullut siirtokuormaaja koitui epäonnisten sattumusten jälkeen Bianchin kohtaloksi, kun hän pyörähti samassa kohtaa ulos radalta ja painautui syöksyn jälkeen traktorin alle. Bianchi ei enää tapauksen jälkeen herännyt, vaan kuoli yhdeksän kuukautta myöhemmin sairaalassa Nizzassa. Kuoleman jälkeen Ferrarin puheenjohtaja Luca di Montezemolo kertoi italialaistallin suunnitelleen Bianchista seuraajaa Kimi Räikköselle.
Charles de Tornaco (1927-53)
Charles de Tornacon ainoa maaliin ajettu kisa oli Belgian GP 1952.
Ikä kuolinhetkellä: 26 v 3 kk 11 pv
2 GP-starttia (1952-53)
Paras sijoitus: 7.
Paras lähtöruutu: 13.
Varakkaan paronin poika Charles de Tornaco perusti parikymppisenä ystävänsä kanssa oman F1-tallin, Ecurie Belgiquen, osallistuttuaan sitä ennen muun muassa Span 24 tunnin ajoon. De Tornaco sai alleen Ferrarin T500-auton ja osallistui vuonna 1952 kolmeen osakilpailuun. Niissä hän pääsi maaliin ainoastaan tutulla Span radalla ollen seitsemäs. Seuraavana vuonna kisastartit jäivät vähiin, kun Belgian epäonnistumisen jälkeen seuraava tilaisuus koitti vasta Italian Modenassa. Harjoitusten ulosajossa hän sai murtumia kalloonsa ja niskaansa. Tapahtuman lääkintähenkilöstön määrä ja kalusto olivat erittäin heikolla tasolla ja De Tornaco kuoli matkalla sairaalaan – ei edes ambulanssin, vaan tavallisen henkilöauton kyydissä.
Eugenio Castellotti (1930-57)
Eugenio Castellotti ja Enzo Ferrari vuoden 1956 Mille Miglia -kisassa Bolognassa.
Ikä kuolinhetkellä: 26 v 5 kk 4 pv
14 GP-starttia
19,5 MM-pistettä
1 paalupaikka
3 palkintopallisijoitusta
Paras sijoitus: 2.
Koko esitellyn ryhmän menestynein kuljettaja on italialainen Eugenio Castellotti, joka ehti saavuttaa kolmen F1-kauden aikana jo mainetta tulevaisuuden suurena tähtikuskina. Hän nappasi ensimmäisen palkintopallisijansa heti toisessa F1-kisassaan Monacossa. Castellotti ajoi tuossa vaiheessa Lancian autolla, mutta jatkoi kautta Ferrarilla ja ylsi kotikisassa Monzassa kolmoseksi. Myös seuraavalla kaudella irtosi kakkossija, tällä kertaa Ranskasta. Hänestä tuli lisäksi vuonna 1955 historian siihen asti nuorin paalupaikalle ajanut kuljettaja. Kauden 1957 alussa tapahtui kuitenkin Modenan testiradalla onnettomuus, joka katkaisi Castellottin elämän. Rajussa ulosajossa kuljettaja sinkoutui autostaan liki sadan metrin matkan ja kuoli välittömästi.
Artikkelista on jätetty pois kuljettajat, jotka ovat osallistuneet F1-osakilpailuun vain silloin, kun GP ajettiin Indianapolis 500 -kisan yhteydessä. Tällaisia kuskeja olivat Bill Mackey, Bob Scott ja Tim Mayer.