Yhdysvalloissa Miamissa tutkitaan tapausta, jossa 10-vuotiaasta pojasta tuli yksi sekä Floridaa että koko Yhdysvaltoja riivaavan opioidi-epidemian nuorimmista uhreista.
Asiasta uutisoivan Miami Heraldin mukaan Alton Banks oli ollut kesäkuun loppupuolella Overtownin asuinalueen eräällä yhteisellä uima-altaalla, jonka jälkeen hän oli alkanut oksennella. Myöhemmin poika menetti tajuntansa.
Pojan pelastamiseksi ei voitu tehdä mitään. Hänen elimistöstään löydettiin synteettistä opioidia fentanyyliä. Poliisi yrittää edelleen selvittää, miten ainetta päätyi Alton Banksin elimistöön.
Päihdemarkkinoille laittomasti valmistettu fentanyyli ja jotkin sen synteettisistä johdannaisista voivat olla niin vahvoja, että tappavan annoksen voi saada jopa hengityksen tai ihokontaktin kautta. Viranomaiset arvelevat, että tällainen altistustapa on voinut olla myös nuoren pojan tapauksen taustalla.
Viranomaisten mukaan siitä ei ole viitteitä, että poika olisi joutunut kosketuksiin fentanyylin kanssa kotona. Overtownin alue on kuitenkin erittäin vilkasta opioidien ja heroiinin kauppa-aluetta. Poika on voinut altistua aineelle esimerkiksi kadulla.
– Hän leikki kaduilla, kuten kaikki lapsemme tekevät. Ei ole selvää, tapahtuiko se altaalla vai kotimatkan aikana. Toivomme, että joku antaisi meille apua tämän hirvittävän kuoleman selvittämiseksi, syyttäjä Katherine Fernandez Rundle kertoo.
Fentanyyliä käytetään laillisesti kipulääkkeenä esimerkiksi laastarien muodossa. Yhdysvaltain viranomaiset uskovat, että merkittävä osa päihdetarkoitukseen valmistetusta fentanyylistä saapuu maahan Kiinasta.
Washington Postin mukaan Yhdysvaltojen opioidiepidemian aiheuttamat kuolemat ovat olleet voimakkaassa kasvussa.
Lehden mukaan toissavuonna voimakkaiden kipulääkkeiden väärinkäyttö vaati yli 33 000 kuolonuhria, mikä oli suurin lukema koskaan. Erityisesti synteettisten opioidien aiheuttamat kuolemat ovat kasvaneet suuresti.
Washington Postin mukaan 10-vuotiaan pojan elimistöstä löydettiin myös heroiinia, mistä Miami Herald ei mainitse.