New Yorkin "zombie-aallon" syy selvisi – yliannostusten syynä 85 kertaa tavallista vahvempi synteettinen kannabis

Synteettistä kannabista on myös Suomessa. Tässä kuitenkin poltetaan ihan tavallista itse käärittyä sätkää.Lehtikuva
Julkaistu 18.12.2016 23:06

MTV UUTISET

Jopa 85 kertaa tavallista kannabista voimakkaampi muuntohuume on selvinnyt New Yorkin viimekesäisen zombie-aallon syyksi, kertoo the New York Times.

Pelastusviranomaisten mukaan useat ihmiset olivat silminnähden voimakkaan huumeen vaikutuksen alaisena muun muassa metroasemien läheisyydessä Brooklynissä yhtenä päivänä viime kesänä.

Ohikulkijat kuvasivat ihmisten olleen zombien näköisiä. Lehden mukaan syynä on ilmeisesti ollut synteettisen kannabiksen yliannostus, jonka seurauksena ihmiset ovat olleet ikään kuin transsissa, silmät lasittuneina ja liikkuneet hitaasti ja mekaanisesti.

Tuore raportti kertoo 18 kyseisenä päivänä sairaalaan viedyn miehen virtsa- ja veritulokset. Syyksi on paljastunut synteettinen aine nimeltä AMB-FUBINACA, jonka on alun perin kehittänyt lääkefirma Pfizer. Lääkefirma ei kuitenkaan koskaan ottanut ainetta käyttöön, kertoo New York Times.

Ainetta myydään netissä

Sittemmin ainetta on alettu valmistaa muun muassa huumelaboratorioissa Kiinassa. Käyttäjät tilaavat ainetta netistä ja sekoittavat sitä yrtteihin ja polttavat sitä kuten tavallista marihuanaa.

Laboratoriotesteissä selvisi, että aine on kuitenkin 85 kertaa voimakkaampi kuin kasveista tehty marijuana.

Myös Suomessa liikkuu synteettistä kannabista, jota poltetaan muun muassa sähkötupakkaan sekoitettuna. MTV Uutisetkin on kertonut tapauksista, joissa nuoria on joutunut sairaalahoitoon synteettistä kannabista käytettyään.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat