Vesivahinko ei yleensä saavu kotiin kello kaulassa, mutta ennakkovalmistautuminen on tässäkin asiassa hedelmällistä. Katso, kuinka voit toimia vesivahingon sattuessa.
Jos vettä pääsee valumaan kotona väärään paikkaan, yritä toimia mahdollisimman pikaisesti vahinkojen välttämiseksi. Ohessa 11 tärkeää tointa, jotka kannattaa ehdottomasti tehdä.
1. Tuki vuoto, jos voit
Sulje esimerkiksi pesukoneen hana tai ohjaa vesi kaivoon.
2. Ilmoita välittömästi huoltopäivystykseen
Huoltoyhtiö ilmoittaa asiasta isännöintiyritykseen. Anna yhteystietosi ja kerro, voiko korjaaja tulla asuntoon tarvittaessa yleisavaimella.
3. Siirrä tavarat sivuun
Näin autat vuodon syyn selvittämisessä. Suojaa pölyarat kalusteet korjausten ajaksi.
4. Anna työrauha apujoukoille
Toisinaan vahinkojen selvittely vaatii purkutöitä, ja ongelmien analysointi vie aikansa.
5. Älä avaa hanoja vesikatkon aikana
Auki jäänyt hana voi aiheuttaa tulvan, kun vesi taas juoksee.
6. Tee kirjallinen ilmoitus huoltoon
Ilmoita vahingosta kirjallisesti, vaikka olisit jo soittanut huoltopäivystykseen.
7. Ilmoita vuokranantajallesi
Vuokralaisella on oikeus saada alennusta tai vapautus vuokrasta, jos asunnossa ei voi asua tai se ei ole vuokrasopimuksen tai lain edellyttämässä kunnossa. Alennusoikeus alkaa vasta, kun vuokranantaja saa tietää puutteellisesta kunnosta.
8. Ilmoita vakuutusyhtiöösi
Dokumentoi omaisuutesi vahingot esimerkiksi valokuvin.
9. Ennen kuin muutat hotelliin
Varmista kotivakuutuksesi kattavuus. Kaikissa tapauksissa kotivakuutus ei välttämättä korvaa sijaisasumista.
10. Keittiöremontti samalla vaivalla?
Jos haluat uusia samalla esimerkiksi keittiön kalusteet omalla kustennuksellasi, ilmoita siitä kirjallisesti isännöintiyritykseen ja sovi asia kirjallisesti urakoitsijan kanssa.
11. Tee sähkönkorvaushakemus
Jos kotisi rakenteita on purettu ja kuivatettu koneellisesti, tee isännöintiyritykselle hakemus huoneistosähkön korvaamisesta.
Lähde: Isännöintiliitto
Kuva: Lehtikuva