Kuura Rossi on ehtinyt paljon nuoreen ikäänsä nähden.
Pirteän kuuloinen Kuura Rossi, 11, vastaa puhelimeen innokkaasti. Energiaa riittää, vaikka näyttelijänalku on juuri tullut Joonas Nordman Show'n kuvauksista.
– Oli tosi kivaa! Aluksi vähän jännitti niin kuin aina, mutta siitä se sitten lähti, Rossi hihkuu kuvauksista kysyttäessä.
Lue myös: Tässä on 11-vuotias Kuura, joka hurmasi Suomen näyttelijänlahjoillaan Putouksen hulvattomassa sketsissä – päätyi mukaan myös suoraan lähetykseen
Rossi on ehtinyt nuoreen ikäänsä nähden moneen produktioon mukaan. Itsestäänselvyytenä hän ei mahdollisuuksiaan kuitenkaan pidä.
– On ihan huikeaa, että näin nuorella iällä olen päässyt tekemään monenlaisia rooleja. Olen todella kiitollinen siitä.
4-vuotiaana uransa aloittanut Rossi ei ole aina haaveillut näyttelemisestä. Mieli on kokemuksen myötä kuitenkin muuttunut.
– Silloin 4-vuotiaana menin kuvauspaikalle sillä mielin, että ompas kiva tienata karkkirahaa. Mitä enemmän tein mainoksia ja sain kokemusta, alkoi myös syntyä kiinnostus itse näyttelemiseen, Rossi kertoo.
Lue myös: Putouksen sketsin tähdeksi nousi todella yllättävä taho – onko tässä Suomen seuraava nuori koomikkolupaus?
Vaikka suosiota ja isoja produktioita on jo nyt takana, ei Rossi pidä itseään koulukavereitaan parempana. Ystävät ovat kuitenkin tukeneet Rossin näyttelemistä.
– Ystäväni ja opettajat koulussa kannustavat minua täysillä. Heistä on hauskaa, että näyttelen.
Mieli ei pääse myöskään perheen puolesta leijailemaan liian korkealle.
– Olen saanut tuotannoista paljon hyviä elämänohjeita. Jos kuvauksissa on kiitollinen ja mukava muille, jää minusta kiva mielikuva. Mielestäni on tosi tärkeää, että on todella kiitollinen kaikesta mitä tekee.
– Myös veljeni pitävät kyllä jalkani maassa hyvin. Painimme aina silloin tällöin, Rossi nauraa.
Tulevaisuudessa Rossin unelmana olisi näytellä supersankaria. Tavallaan siitäkin on kuitenkin ehtinyt jo kertyä kokemusta, sillä Rossi näyttelee tänä vuonna julkaistavan Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan päähahmoa.
– Olen katsonut koronan aikana paljon sellaisia elokuvia. Erityisesti Marvelin Iron man on mielestäni paras supersankari, tietysti roolihahmoni Vinskin jälkeen!
Työtarjouksia on myös riittänyt – jopa niin, että toiset harrastukset jäävät välillä vähemmälle.
– Yllättävän paljon työtarjouksia on ollut. Se on ollut jännää. Välillä ei riitä aikaa kaikille harrastuksille tai aina koulullekkaan, hän myöntää.
Tiedossa Rossilla onkin tälle vuodelle jo uusia projekteja. Syksyllä hänet nähdään Helsingin kaupunginteatterin musikaaliroolissa, jonka lisäksi tulevana kesänä Rossi on mukana erään tv-sarjan kuvauksissa.
Kuura Rossi viihdytti suomalaisia Putouksen 13. kaudella Viikkokatsauksessa nähdyssä lätkä-sketsissä. Tuolloin hän näytteli pipolätkää pelaavan isän intohimoista "manageripoikaa".
Katso Kuura Rossin haastattelu Joonas Nordman Show'sta!
6:49