Jarmo Koski jakoi elämänohjeensa. Rakastettu näyttelijä täyttää perjantaina 2.7. pyöreät 70 vuotta.
Erityisesti Salkkareiden Seppo Taalasmaana tunnettu Jarmo Koski täyttää 70 vuotta heinäkuun toisena päivänä. Konkarinäyttelijä kertoo juhlivansa pyöreitä vuosia perhepiirissään.
– Juhlimme 50-vuotispäiviäni Kreetalla 37 hengen seurueella. 60-vuotispäivät kuluivat puolestaan Kefalonian saarella perheen kesken, Koski kertoo MTV Uutisille.
Lue myös: Näyttelijä Jarmo Koski joutui opettelemaan ruoan laiton isänsä kuoleman jälkeen – nyt hän esittelee kokkaustaitonsa suomalaisille huippukokeille
Tänä vuonna matkustaminen ei onnistu, joten tiedossa on rauhallinen mökkiviikonloppu perheen kesken.
– Olemme vuokranneet mökin Uudeltamaalta, joten suuntaamme sinne vaimoni, lasten ja heidän kumppaniensa kanssa, hän paljastaa.
Ihmisille Koskella on yksi elämänohje, jonka mukaan hän pyrkii itsekin elämään.
– Sellainen mitä haluaisin itsekin noudattaa on, että suhtautuisi elämään kuin lapset. Ei haikaile menneitä, eikä odota tulevia, elää hetki kerrallaan.
– Se ei tarkoita, ettei saisi suunnitella, vaan että tarkastelee elämää uteliaisuudella ja positiivisuudella. Se tuottaa mielestäni kaikkea hyvää sekä itselle että muille. On myös hauskempi elää, jos suhtautuu niin.
Lue myös: Suosikkihahmo palasi Salkkareihin ja katosi ruudusta yhden jakson jälkeen – näyttelijä Jarmo Koskelta iloisia uutisia: "Semmoinen pieni rupeama on tulossa…"
Kosken kasvot tunnistetaan eritoten Seppo Taalasmaana, jota hän ehti näytellä yhteen putkeen 14 vuotta. Sittemmin hahmo on vieraillut sarjassa muutamaan otteeseen.
– Kai se joskus kyllästyttää, että minut nähdään siviilissäkin usein Seppona. En kehtaa siitä kuitenkaan määräänsä enempää valittaa, sillä syyttömiä muut ihmiset siihen ovat, että ilmestyn päivittäin heidän olohuoneisiinsa.
Koski on tehnyt urallaan paljon muutakin, kuten esimerkiksi lukuisia animaatiodubbauksia ja teatteritöitä.
– Näyttelin Mika Waltarin Rakas lurjus -näytelmässä ja se jos joku oli hemmetin hauskaa. Siinä oli mukavat työtoverit, joiden kanssa oli hiton hauska näytellä.
Koski haluaakin painottaa teatterin merkitystä.
– Liveyleisö on kuninkuuslaji tässä hommassa. He elävät mukanasi ja kokevat jotain. Sen voi tuntea myös omassa kehossa. Yhteisöllisyys on aivan loistavaa, Koski hehkuttaa.
Lue myös: Lyömätön kaksikko! Muistatko nämä Salkkarit-ystävysten riidat ja tempaukset vuosien varrelta
Pitkän uran varrelle on mahtunut myös mieleenpainuvia fanikohtaamisia.
– Eräs mummeli antoi minulle avaimenperän ja sanoi, että jos sattuisin tulemaan heille talonmieheksi. Se olisi ollut hänestä hirmuisen kivaa.
– Valitettavasti en ole kovin taitava käytännön jutuissa. Jos pitää esimerkiksi koota jotain huonekaluja, ne menevät aina väärin päin tai jotenkin pieleen, näyttelijä nauraa.