14-vuotias Mico laski koiran talutushihnaan Himoksella – silmän sarveiskalvo rullalle: "Onneksi ei osunut kurkkuun"

0:29img
Julkaistu 25.02.2019 20:01(Päivitetty 25.02.2019 22:02)
Toimittajan kuva

Sanna Voltti

sanna.voltti@mtv.fi

Mico Palomäki oli sunnuntaina laskettelemassa Länsi-Himoksella, kun epäonninen onnettomuus sattui. Tapauksesta selvittiin näillä näkymin onneksi säikähdyksellä.

Pojan äiti Piritta Pasuri kirjoitti tapauksesta Facebookiin, jossa päivitys on saanut paljon huomiota.

Mico oli laskenut Murrin rinnettä. Rinteen alaosassa hänen vauhtinsa oli ollut yhä kova, kun hän törmäsi koiranulkoiluttajien talutushihnaan.

Pienikokoinen koira oli ilmeisesti omistajan sylissä, koska fleksin naru oli niin korkealla.

– Koirakin olisi lentänyt kuin leppäkeihäs, jos se olisi ollut maassa. Poika on lähes 170-senttinen ja fleksi osui suoraa silmille ja sarveiskalvo meni rullalle, Pasuri kertoo.

Henkilöt eivät ole ilmoittautuneet

Koira oli ilmeisesti ollut omistajansa sylissä. Nainen oli pitänyt koiraa ja laskettelemassa ollut mies oli todennäköisesti pitänyt fleksiä kädessään, jonka takia naru oli korkealla.Törmäys oli niin kova, että poika lensi selälleen.

– Onni onnettomuudessa, ettei osunut vaikkapa kurkkuun. Epäonnea oli siinä, että Mico oli juuri ottanut laskettelulasit pois päästään nähdäkseen paremmin. Mutta eihän tuommoista ohutta narua voi nähdä.

Tapauksen henkilöt eivät ole tiedossa. Himoksen tallennekuvista ei pystytä erottamaan henkilöitä selvästi.

– Himos suhtautui todella hyvin. He lupasivat korvata pojalle uudet lasit ja kypärän rikkoutuneiden tilalle, Pasuri kiittelee.

Myös poliisille on ilmoitettu asiasta, mutta rikosilmoitusta ei voida tehdä, koska henkilöt eivät ole tiedossa.

Mico  Palomäki tklausunto

Aineksia pahempaankin

Mico oli viety ensin Himoksen ensiapuun, jossa teipattiin nenään tullut haava. Matka jatkui Mäntän päivystykseen, josta konsultoitiin silmälääkäriä, koska alaluomen sisäpuolen sarveiskalvo oli repeytynyt.

– Poika kävi mumminsa kanssa tänään TAY:ssin silmälääkärissä, jossa sanottiin että punoitus tulee kestämään pitkään, mutta ainekset olisivat olleet paljon pahempaankin.

Paikalla oli ollut paljon muitakin koiria ulkoilutettavana. Himos on myös aikonut laittaa ilmoituksen omille sivuilleen ja kysellä silminnäkijöitä.

– Himokselle kiitokset siitä, että asia on otettu niin hyvin vastaan heidän puoleltaan. Missään nimessä emme syytä Himosta mistään. Sitä voisi vain miettiä, että miksi koirat saavat olla siellä missä laskettelijatkin.

Tapauksesta selvittiin säikähdyksellä, mutta Pasuri harmittelee tapahtumien kulkua.

– Pariskunta voisi itse ilmoittautua. Minun mielestäni on edesvastuutonta jättää nuori yksin tällaisessa tilanteessa. Aikuisella on kuitenkin se auttamisvelvollisuus. Päinvastoin he alkoivat huutamaan pojalle, että tajuatko että laskit meidän koiraa päin ja se saattoi loukkaantua, Pasuri miettii.

Tuoreimmat aiheesta

Himos