Forssalaisnaisen sunnuntai-ilta sai järkyttävän käänteen, kun hänen koiriensa päälle hyökättiin. Toinen koirista jouduttiin lopettamaan.
Jessika Hakamäki oli tuiki tavalliseen tapaansa lähdössä pissattamaan koiriaan viime sunnuntaina kotoaan Forssassa. Reissu loppui lyhyeen.
– Huomasin, että sieltä tulee husky polkupyörää taluttavan ihmisen kanssa. Otin omat koirani ihan pienelle hihnalle kyljen viereen ja 2-vuotiaan pojan toiselle kyljelle, Hakamäki kuvailee.
Hän kertoo miettineensä, että onpa vastaantuleva koira kiltti, kun se ei reagoi toisiin koiriin mitenkään. Sekunnissa kaikki oli toisin.
Valjaista itsensä irti rimpuillut husky hyökkäsi Hakamäen koirien kimppuun. Pienempää chihuahuan ja yorkshirenterrierin sekoitusta Lempiä husky retuutti kaulasta purren 10–15 sekunnin ajan, kunnes se saatiin revittyä irti. Hetken päästä se hyökkäsi kääpiösnautseri Lailan kimppuun.
– Kun tilanne oli ohi, havahduin, että 2-vuotias poikani itkee täysillä vieressä ja koko naapuruston pikkulapset todistavat tapahtumaa, Hakamäki kertaa.
Paksummalla kaulapannalla varustettu Laila-koira selvisi ilman vammoja. Lempin vammat osoittautuivat vakaviksi.
– Kotiin tultua laskin koirat lattialle ja huomasin että Lempi tihkuttaa verta, eikä sen takapää kanna ollenkaan.
Nopeasti sairaalaan
Hakamäki hankki joutuin pojalleen lapsenvahdin ja kiisi kaasu pohjassa eläinsairaalaan Hämeenlinnaan. Lempi pääsi nopeasti hoitoon.
Eläinsairaalassa koiralle annettiin kipu- ja pahoinvointilääkkeitä ja lisähappea. Parin tunnin seurannan jälkeen Lempi kuvattiin, ja selkärangasta löytyi vamma.
– Jos sen olisi halunnut pelastaa, olisi vaadittu kuukausien fysioterapiat ja tuhansia euroja, eikä siltikään olisi ollut takeita, että siitä enää kunnon koiraa tulisi.
Hyvästit
Lempi päätettiin lopettaa lisäkärsimyksen lopettamiseksi. MTV Uutiset on nähnyt selosteen koiran sairaalakäynnistä ja eutanasiapäätöksestä.
– Painoimme päät päätä vasten, ja vielä viimeisillä voimillaan Lempi antoi minulle pusun. Otin koiran kainaloon ja pidin päätä sitä vasten niin kauan, kunnes se nukahti pois.
Hakamäen lisäksi moni muu jää kaipaamaan rakastettua koiraa.
– Lempi oli maailman kiltein koira. Se oli minulla kaikkialla mukana, ja lapset rakstivat sitä. Aivan uskomaton koira.
Eläinsuojeluilmoitus
Hyökkäystä seraavana päivänä huskya ulkoiluttanut henkilö tuli Hakamäen kotiin, ja asiaa käytiin läpi hyvässä hengessä. Vastapuoli korvasi Hakamäelle eläinlääkärikulut ja reissusta koituneet polttoainekulut.
Koira oli varsinaiselta omistajaltaan hoidossa Forssassa. Hakamäki tietää koiran varsinaisen kodin, sillä hänen äitinsä asuu sattumalta toisella paikkakunnalla koiran omistajan naapurissa.
Hakamäki teki hyökänneestä koirasta eläinsuojeluilmoituksen maanantaina.
– Minulle vastattiin, että heidän kätensä ovat aika sidotut, sillä huskylle ei tapahtunut tilanteessa mitään.
Vaikea puuttua
Valvontaeläinlääkäri Veera Hovila Etelä-Hämeen ympäristöterveydestä vahvistaa, että koirasta on tehty eläinsuojeluilmoitus. Ilmoitus on otettu käsittelyyn, mutta omistajaa ei ole vielä kuultu.
Eläinsuojelun voi kuitenkin olla vaikea puuttua purematapauksiin, Hovila kertoo.
– Eläinsuojelu ei ole tällaisissa tapauksissa ensisijainen viranomainen. Koiraa ei voi ottaa pois tai lopettaa, jos eläimen itsensä hyvinvointi ei ole olennaisella tavalla vaarantunut, Hovila kertoo.
Poliisin vastaus yllätti
Hakamäki teki asiasta myös rikosilmoituksen paikan päällä poliisiasemalla. Vastaus poliisilta oli häkellyttävä.
– He sanoivat, että rikoksen tunnusmerkit eivät täyty, sillä koira oli kytkettynä eikä se purrut minua tai poikaani. Luojan kiitos se ei koskenut poikaani. Tämäkin on järkyttävää, mutta se olisi ollut vielä kamalampaa.
Asiasta kirjattiin kuitenkin rikosilmoitus eläimen vartioimatta jättäminen -rikosnimikkeellä. MTV Uutisten näkemässä rikosilmoituksessa sanotaan rikosnimikkeen alla: "Tahallaan tai törkeästä huolimatomuudesta jätti asianmukaisesti vartioimatta ihmisille vaarallisen eläimen, josta oli vastuussa."
– Poliisi sanoi minulle, että varudu maksamaan kaikki itse, jos tämä menee oikeuteen. Miten laissa voi olla niin iso porsaanreikä?
Lemmikki on omaisuutta
Hakamäen tapauksesta aiemmin uutisoineen Iltalehden mukaan rikosnimikkeen "eläimen vartioimatta jättäminen" tunnusmerkistönä on, että eläin aiheuttaa vaaraa ihmiselle, ei toiselle eläimelle.
Asiasta Iltalehdelle kertova rikoskomsario Ville Mattila Hämeen poliisista sanoo, että vastaavassa tapauksessa lemmikin kuolemaa voitaisiin tutkia vahingontekona. Lemmikki katsotaan rikosoikeudellisesti omaisuudeksi.
– Se vaatii kuitenkin tarkoituksellisuutta teossa. Tutkinnassa sitten selvitetään, onko tilanteessa ollut erityistä huolimattomuutta tai tarkoituksellisuutta, Mattila toteaa Iltalehdelle.
"Haluan, että koira lopetetaan"
Hakamäki ei sanojensa mukaan halua huskyn omistajille mitään pahaa, eikä vaadi heiltä korvauksia.
– Mutta sen minä haluan, että se koira lopetetaan.
Hakamäki harmittelee, että kaiken olisi voinut välttää kuonokopalla. Varsinkin, kun omistajan tiedossa varmasti oli, että samaa on tapahtunut aiemminkin.
– Kyllä tämä sen verran traumoja jätti, että vastedes, kun tulee vähänkään pelottavan näköinen koira vastaan, niin nappaan koirani syliin. Voi, kun olisi ollut niin fiksu, että olisi tehnyt saman jo sunnuntaina.
Hämmentynyt Hakamäki päätti kertoa tarinan sosiaalisessa mediassa. Jättisuosioon nousseessa Tiktok-videossa Hakamäki on saanut paljon osanottoja, ja satoja viestejä on tullut yksityisestikin.
– Viesteistä käy ilmi, kuinka yleistä tämä on, että koiria kuolee näin.