14-vuotias puukotti toista poikaa ostoskeskuksessa Kiteellä – poliisilla uutta tietoa

Poliisi on päättänyt Kiteellä lokakuussa tapahtuneen alaikäisen puukotuksen esitutkinnan. Tapaus ei etene syyteharkintaan osallisten alaikäisyyden takia.

14-vuotias poika puukotti samanikäistä poikaa lokakuisena sunnuntai-iltana 2023 kauppakeskuksessa Kiteellä Pohjois-Karjalassa.

Ensihoito kuljetti uhrin sairaalaan. Tehtävään osallistui myös sosiaaliviranomainen sekä ensihoidon yksikköjä.

Uhri ja epäilty tekijä tunsivat toisensa

Poliisin mukaan esitutkinnassa on käynyt ilmi, että epäilty ja uhri olivat molemmat syntyperältään suomalaisia eikä tapahtumassa ollut muita osallisia.

– Tutkinnassa on selvinnyt, että osapuolet tiesivät toisensa entuudestaan, mutta he eivät olleet liikkuneet samoissa kaveripiireissä, Itä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan.

Tutkinnan perusteella tapauksen osapuolet eivät olleet aiemmin esimerkiksi kiusanneet toisiaan. 

– Teko on ollut yksittäistapaus, eikä tutkinnassa ole tullut esille mitään seikkoja, jotka viittaisivat teon johtuneen aatteellisesta tai kulttuurisesta suuntauksesta. Tekoon eivät myöskään liity huumausaineet, muut päihteet tai järjestäytynyt rikollisuus, poliisi tiedottaa.

Uhri sai puukotuksessa vakavat sairaalahoitoa vaatineet vammat.

Poliisi tutki tapausta rikosnimikkeellä murhan yritys.

Ei tarkempia tietoja

Osallisten alaikäisyyden takia poliisi ei kerro tapahtumien kulusta, tekotavasta, teon motiivista tai osallisista yksityiskohtaisemmin. 

Rikollisesta teosta epäilty on ollut teon tehdessään alle 15-vuotias, minkä vuoksi asia ei etene syyttäjälle syyteharkintaan. 

Esitutkinnan päättyminen ei poliisin mukaan kuitenkaan vapauta epäiltyä mahdollisesta vahingonkorvausvelvollisuudesta.

Lue myös:

    Uusimmat