15 000 ihmistä kerääntyi seuraamaan Via Crucis -pääsiäisvaellusta Helsingissä

Julkaistu 31.03.2018 23:38

MTV UUTISET - STT

Helsingin keskustassa yli 15  000 ihmistä kerääntyi seuraamaan perinteistä Via Crucis -pääsiäisvaellusta, arvioivat tapahtuman järjestäjät.

Tapahtuman tuottajan Milla Tommilan mukaan tapahtuma sujui ilman järjestyshäiriöitä.

Tänä vuonna Via Crucis -vaelluksella oli mukana useita tunnettuja laulajia, minkä johdosta musiikkia kuultiin aiempia vuosia enemmän. Vaelluksen keskushenkilönä Jeesuksena oli oopperalaulaja Waltteri Torikka. Muissa rooleissa nähtiin Hannu Niemelä (Juudas), Johanna Tuomi (Neitsyt Maria), Sauli Tiilikainen (Pilatus), Päivi Nisula (Herodes) sekä Jouni Bäckström (Pietari). Musiikkivalikoimaan kuului oopperaa, liediä, musikaalia, gospelia ja virsiä.

Vaelluksen käsikirjoituksen on tehnyt Veli-Pekka Hänninen ja ohjauksesta vastasi kolmatta kertaa Ville Saukkonen.

Pääsiäisvaellus alkoi Kaisaniemen puistosta kello yhdeksän maissa lauantaina illalla. Puistosta kulkue siirtyi Suomen Pankin kautta Tuomiokirkon portaille, missä tapahtui Jeesuksen ristiinnaulitseminen.

Via Crucis järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa pääsiäislauantaina, kun se aiemmin on ollut pitkänäperjantaina. Via Crucis eli Ristin tie perustuu kirkon keskiaikaiseen perinteeseen ja se vaellettiin Helsingin ydinkeskustassa nyt 23. kerran.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa