15 000 litraa viinaa – tulli ei usko, että meni omaan käyttöön

Viinaralli-1RS
Tullin mukaan noin 15 000 litraa Suomeen tuotua alkoholia on myyty luvattomasti eteenpäin. Kuvituskuva.TULLI H:KI
Julkaistu 04.07.2016 10:24
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Tulli kertoo paljastaneensa laajan rikoskokonaisuuden, joka liittyy alkoholin maahantuontiin. Tullin mukaan noin 15 000 litraa alkoholijuomia on tuotu Suomeen ja myyty luvattomasti eteenpäin.

Juomat on tuotu Viroon liikennöiviltä laivoilta normaaleina matkustajatuomisina. Epäillyt ovat Tullin mukaan välttäneet noin 60 000 euron verot. Tapauksen yhteydessä Suomeen tuotiin noin 11 500 litraa olutta, 4200 litraa long drink -juomia ja 130 litraa väkeviä alkoholijuomia.

Välitettiin päihdeongelmaisille

Juomat tuotiin maahan vuosina 2014 ja 2015. Tuontiin osallistui puolisen kymmentä tekijää, ja myynnistä epäillään yhtä päätekijää. Myyjää epäillään törkeästä alkoholirikoksesta, muita tekijöitä yhdessä myyjän kanssa törkeästä verorikoksesta.

– Kyseessä oli niin sanottu lestinheittoa, jossa kuvio oli hyvin perinteinen. Alkoholi tuotiin muka matkustajatuomisina ja juomia välitettiin hyvin paikallisesti eteenpäin pääasiassa päihdeongelmaisille, kertoo Tullin valvontapäällikkö Sami Outinen MTV Uutisille.

Hänen mukaansa tapaus on tekotavaltaan tyypillinen rikos Viron liikenteessä.

Tapaus on siirtymässä syyteharkintaan Helsingin syyttäjänvirastoon syksyllä 2016.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos