Pohjoismaiden suurimpia avustussaattueita lähtee Suomesta Ukrainaan lähipäivinä. MTV tapasi saattueen vapaaehtoisjärjestäjän Helsingin Senaatintorilla, mistä matka lähipäivinä alkaa.
Liki miljoonan euron arvosta ajoneuvoja ja rahtia viedään vapaaehtoisvoimin pelastamaan ukrainalaissotilaiden henkiä. Suomesta lähteviä tarvikkeita odotetaan jo Ukrainassa.
Massiivinen ukrainalaisjoukkoja tukeva avustussaattue koostuu 27 ajoneuvosta - muun muassa kahdesta paloautosta, kolmesta rekasta sekä ambulanssista ja kaivurista.
Saattueeseen kuuluu lisäksi 12-metrinen erikoisvarusteltu vene, jota hyödynnetään miinanraivaukseen. Vene kuljetetaan Ukrainaan Suomen sisäministeriön tuella.
Lue myös: Avustustarvikkeita Ukrainaan kuljettava Tommi MTV:n haastattelussa – "Täällä ei ole sellaista mustasukkaisuutta"
Vapaaehtoisvoimin järjestetyn avustussaattueen takana on Zero Line Finland ry, joka toimittaa suomalaista apua Ukrainaan sotajoukoille.
Hallituksen puheenjohtaja Anders Brotherus kertoo MTV Uutiset Livessä, että avustussaattueen massiivinen koko kuvastaa suomalaisten vahvaa tukea Ukrainan rinnalla.
Aiemmalla avustusmatkalla Ukrainan joukot esittivät toiveensa Suomen vapaaehtoisille: alueella on suuri tarve miinanraivauskalustolle vesistöihin.
Ja näin suomalaiset kävivät toimeen.
Noin 150 sukeltajaa penkoi läpi häkkivarastonsa täällä pohjolassa ja lahjoittavat nyt ylimääräisiä kuiva- ja märkäpukuja sukelluspulloineen.
Lahjoittajien kohtaamiset ovat Brotheruksen mukaan mieleenpainuvia. Eräs lahjoittaja lähestyi vapaaehtoisia aamuyöllä tanssilattialla.
Aamuöisen päähänpiston seurauksena Ukrainaan onkin nyt lähdössä myös kaivuri.
– Se oli aikamoinen kohtaaminen. Päädyttiin siihen, että tämä tulee kaivamaan Ukrainassa juoksuhautoja.
Brotherus on lähdössä avustusmatkalle Ukrainaan kahdeksannen kerran. Jokainen kerta on edeltävää opettavampi ja maailmankatsomusta avartavampi.
– On innostavaa päästä uudestaan sinne, missä teoilla on todellinen merkitys.
Katso jutun alussa olevalta videolta, mitä miljoonan euron avustussaattueeseen kuuluu.