18-vuotias Rantanen keräsi Leijonilta ylisanoja – sai uuden lempinimen

Mikko Rantanen on vakuuttanut leijonapaidassa.
Mikko Rantanen on vakuuttanut leijonapaidassa.Lehtikuva
Julkaistu 10.04.2015 08:09

Kasperi Kunnas, Lahti

18-vuotias Mikko Rantanen sai huippuluokan näyttöpaikan, eikä hän jättänyt sitä käyttämättä, kun Leijonat upotti Saksan harjoitusottelussa lukemin 4-0.

Rantanen pelasi kärkiketjussa Petri Kontiolan ja Juhamatti Aaltosen kanssa. Vanhemmat kollegat tunsivat toisensa perinpohjaisesti, mutta yhteinen sävel löytyi nopeasti nuorukaisen kanssa.

– Täysin valmis pelimies, pelaa kuin aikamies, kehui Aaltonen.

– Suomella on hyvä tulevaisuus. "Randy" Rantanen pelasi hyvän pelin tänään! Kun miettii, missä itse oli 18-vuotiaana, niin oli aivan muut jutut mielessä kuin MM-leiri, naureskeli Kontiola.

Myös päävalmentaja Kari Jalonen piti näkemästään.

– Hän pystyy pelaamaan tällä tasolla. Paikka tälle viikolle oli omin avuin ansaittu.

Leijonat kohtaa Saksan uudelleen perjantaina Espoossa. Suora lähetys MTV Sport 1:llä ja Katsomossa kello 18.20.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko