Jääpalloseura Porin Narukerää edustanut 19-vuotias Heikki Koivisto on kuollut. Satakunnan Kansan mukaan Koivisto menehtyi yllättäen nukkuessaan.
Seura vahvistaa suru-uutisen verkkosivuillaan. Tiedotteessa Koivistoa kuvaillaan iloiseksi joukkuepelaajaksi, joka oli kavereiden keskuudessa pidetty.
Satakunnan Kansa kertoo verkkosivuillaan, että Koivisto menehtyi yllättäen yöllä mentyään nukkumaan normaaliin tapaan. Lehden mukaan pelaajan joukkuetoverit kokoontuivat lauantaina yhteen muistamaan edesmennyttä joukkuetoveriaan. Seura on tarjonnut pelaajilleen ja toimihenkilöilleen mahdollisuutta kriisiapuun.
Koiviston oli viime kaudella määrä nousta Narukerän edustusjoukkueeseen, mutta loukkaantuminen esti pelaamisen. Puolustajana pelannut Koivisto oli mukana voittamassa seuralle nuorten Suomen mestaruutta.