Eduard Hallberg laski ulos jo kolmatta kertaa peräkkäin

145449924
Eduard Hallbergilla on ollut viime aikoina vaikeuksia pysyä radalla kilpailuissa.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 08.01.2025 20:15

MTV URHEILU – STT

Eduard Hallberg keskeytti alppihiihdon maailmancupin pujottelun Italian Madonna di Campigliossa. Lähtönumerolla 35 rinteeseen päässeen suomalaislaskijan toinen suksi livahti rinnekepin väärältä puolelta rinteen loppuosassa.

Hallberg, 21, laski pujottelukauden avauksessa Levillä marraskuussa 24:nneksi ja valtasi kärkikymmeniköstä paikan Itävallan Gurglissa puolitoista kuukautta sitten kahdeksannella sijallaan. Madonna di Campiglio mukaan lukien kolme peräkkäistä maailmancupin kisaa on päättynyt sittemmin keskeytykseen.

Myös lähtönumerolla 57 laskenut Jesper Pohjolainen keskeytti. Pohjolainen, 23, tavoittelee yhä uransa ensimmäisiä pisteitä maailmancupissa, mutta Euroopan cupissa hän laski joulukuussa kaksi kakkossijaa pujottelussa.

Kilpailua johtaa norjalainen Atle Lie McGrath. Hän oli rinteessä omassa kastissaan, sillä toisena oleva Sveitsin Loic Meillard on 0,62 sekuntia johtavaa norjalaista perässä. Kolmantena on Kroatian Samuel Kolega 0,65 sekuntia McGrathia hitaampana.

Toinen kierros alkaa kello 21.45.

Juttua päivitetty kello 20.19. Lisätty Jesper Pohjolaisen ja kärkikolmikon tilanne.

Tuoreimmat aiheesta

Alppihiihto