20-vuotiasta miestä vaaditaan vangittavaksi Vantaan Myyrmäen yliajosta epäiltynä. Poliisin epäilyjen mukaan kyse oli tahallisesta henkirikoksesta.
Vuonna 2003 syntynyttä miestä koskeva vangitsemisistunto pidetään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa huomenna. Poliisi vaatii nuorta miestä vangittavaksi todennäköisin syin taposta epäiltynä.
MTV Uutiset ei ole tavoittanut jutun tutkinnanjohtajaa kommentoimaan asiaa maanantaiaamun aikana.
Epäilty henkirikos tapahtui perjantain vastaisena yönä 8. joulukuuta Vantaan Myyrmäen Ruukuntekijäntiellä.
Poliisin mukaan henkilöauto suistui ulos tieltä ja törmäsi Ruukuntekijäntiellä sijaitsevan pysäköintihallin seinään. Kun viranomaiset saapuivat onnettomuuspaikalle kello yhden jälkeen, auton kuljettaja oli poistunut paikalta.
Onnettomuusauton alta sen sijaan löydettiin kuolleena 20-vuotias mies. Auton omistaja ja kuljettajaksi epäilty parikymppinen mies tavoitettiin perjantaina iltapäivällä.
Aiemmin poliisi kertoi, ettei vahingon mahdollisuutta ole pystytty sulkemaan pois. Käräjäoikeudelle toimitettujen ennakkotietojen perusteella poliisi kuitenkin epäilee nyt, että ulosajossa oli kyse tahallisesta henkirikoksesta.