Vantaan Myyrmäen yliajotaposta epäilty 20-vuotias mies vangittiin taposta epäiltynä.
Poliisi vaati miestä vangittavaksi taposta todennäköisin syin epäiltynä. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus suostui vaatimukseen. Perustelut määrättiin salassa pidettäviksi.
Henkirikoksesta epäilty mies osallistui pakkokeinoistuntoon etäyhteyden välityksellä, kuten myös vangitsemista vaativa poliisin tutkinnanjohtaja Rauno Jämsä.
Istunto alkoi Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tiloissa Vantaalla noin kello 12. Aluksi jutun tuomari ilmoitti medialle, ettei oikeussalissa saa kuvata.
Kuvaamiskieltoa perusteltiin muun muassa hienotunteisuudella taposta epäiltyä miestä kohtaan.
Nuori taposta epäilty mies istui paikallaan rauhallisen oloisena, eikä peitellyt kasvojaan.
Tämän jälkeen istunto julistettiin muutenkin salaiseksi. Käräjäoikeus kertoi päätöksen käsittelyn päätteeksi. Epäilty nuorukainen kuunteli ratkaisua rauhallisen oloisena, eikä reagoinut vangitsemispäätökseen kummemmin.
Yliajoa epäillään tapoksi
Henkirikos tapahtui poliisin mukaan perjantain vastaisena yönä 8. joulukuuta.
20-vuotiaan miehen epäillään ajaneen autolla ulos Myyrmäen Ruukuntekijäntieltä ja törmänneen samalla läheiseen pysäköintihalliin.
Toisen 20-vuotiaan miehen uskotaan tulleen samalla yliajetuksi.
Uhrin ruumis löydettiin onnettomuusauton vasemman kyljen alta, kun viranomaiset saapuivat paikalle ulkopuolisen hälyttämänä. Hälytys tuli noin kello 1.10.
Auton kuljettaja puolestaan oli poistunut paikalta. Poliisi tavoitti miehen myöhemmin perjantain aikana.
Poliisi ei ole avannut tapauksen taustoja julkisuudessa. Rikosnimikkeen perusteella poliisi kuitenkin epäilee, että kyse oli tahallisesta henkirikoksesta.