23-vuotias River Phoenix lyyhistyi jalkakäytävälle Johnny Deppin yökerhon edessä ja kuoli – läheiset kertovat mitä tapahtui traagisena yönä 30 vuotta sitten

river phoenix kollaasi 1
River Phoenixin nimi jäi historiaan sekä poikkeuksellisten näyttelijälahjojensa sekä elämänsä äärimmäisen traagisen päätöksen tähden.
Julkaistu 31.12.2023 22:02
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Näyttelijä River Phoenixin kuolemasta tuli lokakuun lopussa kuluneeksi tasan 30 vuotta. Phoenix menehtyi vuonna 1993 vain 23-vuotiaana. 

Yhdysvaltalaisnäyttelijä River Phoenixin  ennenaikainen kuolema oli aikoinaan valtava kansainvälinen uutinen, sillä tämä tunnettiin jo nuoresta iästään huolimatta poikkeuksellisen lahjakkaana näyttelijänä. 23-vuotias Phoenix kuoli huumeiden yliannostukseen losangelesilaisen The Viper Room -yökerhon edustalla. Klubin osaomisti tuolloin 30-vuotias näyttelijä Johnny Depp. 

Phoenixin mukana klubilla olivat silloinen tyttöystävä Samantha Mathis sekä pikkuveli Joaquin Phoenix, joka niin ikään tunnetaan nykyään menestyneenä näyttelijänä.  

Peoplen mukaan Phoenixin Aleka’s Attic -bändin oli tarkoitus esiintyä tuona iltana The Viper Roomissa, kuten myös Red Hot Chili Peppersin sekä Deppin P-nimisen bändin.  

Phoenix ei kuitenkaan koskaan noussut tuolle lavalle. 

Klubilla olleiden mukaan vähän ennen yhtä yöllä Phoenix oli alkanut vapista miestenhuoneen lavuaarin edessä. Muut yrittivät roiskia näyttelijän kasvoille kylmää vettä, mutta vapina ei loppunut. Mathis saattoi oudosti käyttäytyneen poikaystävänsä ulos yökerhosta, ja pian tämän jälkeen näyttelijän elämä päättyi.  

10.13971042b

River Phoenix kuvattuna vuoden 1992 tienoilla.

Lue myös: Vieläkö muistat nämä lapsitähdet?

Vointi huononi nopeasti

The Viper Roomin edustalla olevalla jalkakäytävällä Phoenix sai useita kohtauksia. Valokuvaaja Ron Davis kuvaili myöhemmin hallitsemattomasti sätkineen Phoenixin näyttäneen "kalalta kuivalla maalla". Mathis yritti saada kohtaukset ja vapinan loppumaan makaamalla Phoenixin päällä. Samalla Phoenixin 19-vuotias pikkuveli Joaquin soitti hätänumeroon.  

– Luulen hänen ottaneen Valiumia tai jotain, Joaquin Phoenix kertoi hätäkeskuksen työntekijälle puhelimessa.  

Ruumiinavausraportin mukaan Phoenixin elimistöstä löytyi tappava määrä kokaiinia sekä heroiinia. Asiantuntijan mukaan kummankin aineen määrä, jota Phoenixin elimistöstä löytyi, olisi jo itsessään ollut tappava. Lisäksi Phoenixin elimistöstä löytyi pienemmät määrät marihuanaa, efedriinia sekä Valiumia.  

Viisi vuotta sitten Mathis kertoi kohtalokkaasta yöstä Guardian-lehdelle. 

– Klubille saavuttuamme River sanoi minulle, että illalla musiikkia soittavat muusikot haluavat hänen soittavan heidän kanssaan siellä. 

10.5877381a

River Phoenix -elokuvassa The Thing Called Love vuodelta 1993.

Mathis sanoi tienneensä, että jokin oli vialla. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, mikä. 

– Minulla oli omat epäilykseni, mutta en nähnyt kenenkään ottavan huumeita. River oli kuitenkin sekaisin tavalla, joka huoletti minua. 

Vain 45 minuuttia myöhemmin Phoenix oli kuollut. Hänet julistettiin kuolleeksi kello 31. lokakuuta kello 1:51 aamulla Cedars-Sinai Medical Center -sairaalassa, jonne hänet tuotiin ambulanssilla. Kun Phoenix oli tuotu sairaalaan 20 minuuttia aikaisemmin, oli hän eloton ilman pulssia tai verenpainetta. Red Hot Chili Peppers -yhtyeen tuohon aikaan 31-vuotias basisti Flea, joka oli Phoenixin läheinen ystävä,  lähti mukaan sairaalaan ambulanssin kyydissä.  

Phoenixia paikan päällä hoitanut ensihoitaja kertoi toimittajille näyttelijän kuoleman jälkeen tämän menehtymisen vaikuttaneen "klassiselta kokaiinin yliannostukselta".  

– Se vain nappaa jotkut ihmiset ja pysäyttää sydämen.  

10.14224268w

Joaquin Phoenix oli 19-vuotias, kun näki River-veljensä menehtyvän huumeiden yliannostukseen The Viper Roomin edustalla. Hän on pitänyt monin tavoin yllä isoveljensä muistoa.

Lue myös: Joaquin Phoenix kiitti traagisesti menehtynyttä River-veljeään koskettavassa puheessa: "Olen hänelle velkaa"

Phoenixin kuoleman aikaan The Viper Roomissa oli myös tämän läheinen ystävä, muusikko Bob Forrest, joka kertoi vuoden 2013 muistelmissaan Phoenixin elämän viimeisiksi jääneistä hetkistä.  

Forrestin mukaan Phoenix oli kertonut hänelle olleensa todella huonovointinen Deppin P-bändin keikan aikana.  

– Bob, minulla ei ole kovin hyvä olo. Luulen, että olen saamassa yliannostuksen, Phoenix oli sanonut Forrestille tämän muistelmien mukaan.  

Forrest oli kertomansa mukaan tarjoutunut viemään Phoenixin kotiin, joka kuitenkin oli kieltäytynyt ja todennut olonsa kohentuvan. Hieman myöhemmin Forrest sai tietää ystävänsä lyhistyneen jalkakäytävälle.  

Muusikko on kertonut katuvansa viimeiseksi jäänyttä keskusteluaan Phoenixin kanssa.  

– Yritin vakuuttaa hänet sanomalla, etten usko sen olevan yliannostus, sillä hän pystyi seisomaan ja puhumaan. Tunnen yhä syyllisyyttä siitä, että ohitin hänen sanomansa olan kohautuksella.  

Myös edesmennyt näyttelijä Matthew Perry  oli läheinen ystävä Phoenixin kanssa. Perry kertoi vuonna 2022 julkaistussa muistelmateoksessaan Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu asuneensa vuonna 1993 The Viper Roomia vastapäätä ja kuulleensa Phoenixin kuoliniltana paniikinhuudot kadulta. 

– Kuulin huudon asuntooni, menin takaisin nukkumaan, heräsin aamulla siihen uutiseen, Perry kertoi muistelmissaan. 

– River oli kaunis mies, sisältä ja ulkoa – liian kaunis tähän maailmaan, kuten kävi ilmi. Aina tuntuu, että todella lahjakkaat kaverit kaatuvat. 

Lue myös: Matthew Perry kertoi elämäkerrassaan karulla tavalla kohtalokseen koituneen lääkeaineen käytöstä: "Nimeni on kirjoitettu siihen"

Huumeidenkäyttö yllätti

Lahjakkaan nuoren näyttelijän huomio oli Mathisin mukaan aina perheessä, johon kuuluivat veljesten lisäksi myös sisaret Rain, Summer ja Liberty Phoenix. 

– River sanoi minulle viimeisenä vuotenaan, että hänen pitää tehdä vielä yksi elokuva, jotta hänen nuorin siskonsa voi mennä yliopistoon. En tiedä oliko se totta, mutta muistan hänen sanoneen niin. 

Phoenixin kuoleman jälkeen näyttelijän perheenjäsenet ja läheiset kyseenalaistivat voimakkaasti sen, että huumeet olisivat aiheuttaneet tämän kuoleman. Esimerkiksi Phoenixin kanssa elokuvassa Running on Empty työskennellyt Christine Lahti kertoi aikoinaan Los Angeles Times -lehdelle Phoenixin olleen "niin vankkumaton puhtaan elämän suhteen". Phoenix oli vannoutunut vegaani, joka ei syönyt eläinperäisiä tuotteita tai käyttänyt esimerkiksi nahkaa.  

AOP River phoenix (2)

River Phoenixin huumeidenkäyttö tuli yllätyksenä hänen perheelleen. Kuvassa Phoenix vuonna 1988.

Myös Phoenixin äiti Arlyn Phoenix vannoi tämän suhteen niin ikään Los Angeles Timesissa julkaistussa kirjeessä, jossa kuvaili poikansa kuolemaa "turvalliseksi siirtymäksi".  

– Ystävät, työtoverit ja muu perheemme tietävät, ettei River ollut säännöllinen huumeiden käyttäjä, Arlyn Phoenix kirjoitti kirjeessään.  

Phoenixien perhe kuului 1970-luvulla kiistanalaiseen uskonnolliseen Children of God -kulttiin. River Phoenixin läheiset ovat arvelleet näyttelijän kantaneen noiden vuosien aikaisia tapahtumia lopun elämäänsä vakavien traumojen muodossa, ja kenties vaikuttaneen siihen, millä tavalla hänen elämänsä päättyi. 

– Se ei ollut tervehenkinen tilanne. Et pysty läpikäymään sellaista traumaa niin nuorella iällä siten, ettei se vaikuttaisi sinuun koko loppuelämäsi ajan, Phoenixin ystävä Joshua Greenbaum on todennut sittemmin.

River Phoenix ei juuri puhunut julkisuudessa siitä, millaisia perheen vuodet kulttiin kuulumisen aikana olivat. Peoplen mukaan vuonna 1991 hän kuitenkin kertoi eräässä haastattelussa, että olisi menettänyt neitsyytensä nelivuotiaana. 

– Olen sulkenut sen pois mielestäni, Phoenix totesi, eikä koskaan puhunut asiasta mitään muuta julkisesti. 

16.1.86515619

River Phoenix Arlyn-äitinsä kanssa. Phoenixien perhe kuului Children of God -kulttiin 1970-luvulla noin kuuden vuoden ajan.

Johnny Deppia syytettiin

Samaan aikaan, kun River Phoenix kouristeli The Viper Roomin edustalla, viimeisteli Johnny Deppin bändi keikkaansa klubin uumenissa. Telegraphin mukaan keikan päätöksellä ja klubin edustan traagisilla tapahtumilla oli kylmäävä yhteys: Deppin bändi P esitti illan viimeiseksi jääneenä kappaleenaan Michael Stipe -nimistä kappaletta, jossa lauletaan seuraavalla tavalla. 

Olen iloinen, että tapasin vanhan Michael Stipen, en nähnyt hänen autoaan. 

Hän ja River Phoenix olivat lähdössä tien päälle huomenna.

Keikka lopetettiin välittömästi, kun tieto The Viper Roomin edustan tapahtumista saavutti sisällä olleet. Bändin jäsenet riensivät muiden kanssa ulos kadulle, jonne oli kokoontunut runsaasti ihmisiä. 

Depp sai kertomansa mukaan vasta useita tunteja myöhemmin tietää, että ulkona yliannostuksen saanut henkilö oli River Phoenix.

Johnny Depp ja Phoenix eivät tunteneet toisiaan läheisesti, vaan olivat hyvänpäivän tuttuja keskenään. Depp ei ole juurikaan puhunut julkisesti Phoenixin kuolemasta, mutta totesi eräässä haastattelussa vuosia sitten kantaneensa taakkaa nuoren näyttelijän kohtalosta ja että hänen olisi ollut vaikeaa palata The Viper Roomiin tapahtuneen jälkeen. 

– En pystynyt menemään sinne ajattelematta sitä, Depp kertoi.

Deppia myös syytettiin pitkään Phoenixin kuolemasta ja siitä, että huumeiden käyttö yökerhossa olisi ollut hyvin yleistä ja ylipäätään mahdollista. 

10.222270a

The Viper Room -yökerhon edusta River Phoenixin kuoleman jälkeen.

The Viper Room suljettiin toviksi Phoenixin kuoleman jälkeen, ja yökerhon edusta täyttyi kukista ja kynttilöistä. Myöhemmin se avasi jälleen ovensa, ja yökerho on olemassa yhä tänäkin päivänä, vaikka Depp myi omat osuutensa siitä 2000-luvun alussa. 

Ja edelleen lokakuun 31. päivänä vuosittain Washington Postin mukaan klubin edustalle ilmaantuu kukkia ja kynttilöitä edesmenneen näyttelijän muistolle. 

River Phoenix jätti lähtemättömän jäljen

Phoenix ehti elämänsä ja uransa aikana tähdittää montaa merkittävää elokuvaa. 

Hänet muistetaan parhaiten rooleistaan elokuvissa Stand By Me (1986), Running on Empty (1988) ja My Own Private Idaho (1991). Kuolemansa aikaan Phoenix kuvasi yhä viimeiseksi jäänyttä elokuvaansa Dark Blood, joka jäi vuosikausien ajaksi keskeneräiseksi. Elokuva saatettiin loppuun vuonna 2012 ja se esitettiin muutamilla elokuvafestivaaleilla. 

Näyttelijäuransa lisäksi Phoenix muistetaan hyvin omistautuneena aktivistina, joka muun muassa puolusti äänekkäästi eläinten oikeuksia sekä ympäristöystävällisyyttä. 

Eläinoikeusjärjestö PETA myönsi Phoenixille vuoden 1992 humanitaarisuuspalkinnon aktivistityöstään sekä varainkeruuponnisteluistaan. Phoenixin perhe perusti puolestaan vuonna 2015 yhteistyössä PETA:n kanssa River Phoenix Humanitarian Award -palkinnon.

AOP River phoenix (3)

River Phoenix muistetaan yhä poikkeuksellisen lahjakkaana näyttelijänä, jolla olisi arvioiden mukaan ollut edessään järisyttävä ura Hollywoodissa.

Joaquin Phoenix, josta tuli sittemmin Oscar-palkittu näyttelijä ja kertoman mukaan jatkoi näyttelemistä nuorena isoveljensä kannustuksesta, nimesi vuonna 2020 syntyneen esikoisensa puolisonsa Rooney Maran kanssa Riveriksi. 

Kirjailija Gavin Edwards, jonka kirja Last Night at the Viper Room: River Phoenix and the Hollywood He Left Behind julkaistiin vuonna 2013, arvioi USA Todayn haastattelussa Phoenixin olleen aikansa teini-idoli, joka kuitenkin poikkesi kaltaisistaan yhdellä merkittävällä tavalla. 

– Hän oli kaunis poika ja loistava näyttelijä, mutta hänessä oli jonkinasteista eksentrisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta. Ihmiset kiintyivät häneen. He ajattelivat hänen aikoneen tehdä maailmasta paremman paikan eikä yrittäneen buukata seuraavaa rooliaan.

Tuoreimmat aiheesta

River Phoenix