Yksi Lontoon toissapäivän terrori-iskussa kuolleista oli kaupungissa hääpäiväänsä juhlinut utahilaismies Kurt Cochran. Asiasta uutisoivat muun muassa brittilehdet The Independent ja Mirror sekä tv-kanava ABC News.
Median tietojen mukaan Kurt Cochran, 54, oli tuhoisan iskun sattuessa Lontoossa vaimonsa Melissan kanssa juhlimassa pariskunnan 25-vuotishääpäivää. Asian vahvistaa perheenjäsen.
2:23
Cohranit olivat kiertäneet 25-vuotishääpäivänsä kunniaksi Eurooppaa laajemminkin. Kotimaahan pariskunnan oli määrä palata eilentorstaina.
Sekä Kurt että Melissa Cochran loukkantuivat iskussa vakavasti. Kurt Cochran kuoli myöhemmin saamiinsa vammoihin. Melissa Cochran on edelleen sairaalahoidossa.
– Perheemme sydän särkyi, kun kuulimme kuolemantapauksesta. Kurt oli hyvä mies ja rakastava aviomies, Melissa Cochranin veli Clint Payne toteaa muun muassa ABC Newsin julkaisemassa lausunnossa.
Lontoon kaupunki järjesti eilen Trafalgarin aukiolla muistotilaisuuden iskun uhreille. Aamupäivällä Britanniassa pidettiin minuutin hiljainen hetki iskun vuoksi.
Lontoon iskussa kuoli kaikkiaan viisi ihmistä. Iskun tekijä kuoli poliisin luoteihin.