27-vuotias Aleksi Virolainen teki historiallisen tempun – kuittasi lähes puoli miljoonaa

16.1.39084003
Aleksi Virolainen vuonna 2019.imago images / Newspix/ All Over Press
Julkaistu 01.04.2024 13:00

MTV URHEILU – STT

Counter-Strike-ammattilainen Aleksi Virolainen teki kilpapelihistoriaa voittamalla ensimmäisenä suomalaispelaajana Counter-Striken arvoturnauksen eli major-tittelin.

Virolaisen kipparoima joukkue Natus Vincere, tuttavallisemmin NAVI, kaatoi myöhään sunnuntaina Kööpenhaminassa pelatussa turnausfinaalissa FaZe Clanin karttavoitoin 2–1 (13–9, 2–13, 13–3).

Pelaajanimeä "Aleksib" käyttävälle Virolaiselle, 27, major-voitto oli uran suuri täyttymys. Useissa eri kansainvälisissä joukkueissa pelannut ja viime kesänä nykyiseen joukkueeseensa siirtynyt Virolainen ei ollut voittanut isoa turnausta vuosiin, mutta Kööpenhaminassa hän saavutti pelinsä arvostetuimman kruunun.

– Tuntuu epätodelliselta. En oikein tiedä, mitä tapahtui. Pääsimme (lohkovaiheen jälkeen) areenalle pudotuspelivaiheeseen, ja sanoin joukkueelle, että etenemme matsi kerrallaan. Lopulta voitamme FaZen finaalissa, Virolainen ihmetteli ottelun jälkeisessä haastattelussa.

Tämän jälkeen Virolainen levitti suomalaista maakuvaa Kööpenhaminan areenan noin 16 000-päiselle yleisölle.

– Torilla tavataan, Virolainen huusi ja villitsi yleisöä.

Ukraina vaihtui englannin kieleen

NAVIn mestaruusmarssi oli pienoinen yllätys, ja myös finaaliin joukkue lähti altavastaajana. NAVI on e-urheilussa arvostettu ja pitkän linjan ukrainalaisorganisaatio, mutta viime vuonna se päätti hajottaa ukrainalais-venäläisen CS-joukkueensa ja seurata pelin viime vuosien trendiä. Joukkueesta tehtiin monikansallinen, ja kommunikointikieli vaihtui englanniksi.

Virolaisen lisäksi mestaruusjoukkueessa pelasivat liettualainen Justinas "jL" Lekavicius, romanialainen Mihai "iM" Ivan sekä ukrainalaiset Valerii "b1t" Vahovskiy ja Ihor "w0nderful" Zhdanov. Vain Vahovskiy ja kokenut valmentaja Andrii "B1ad3" Gorodenskyi olivat mukana NAVIn edellisessä joukkueessa, joka voitti Tukholman major-turnauksen syksyllä 2021. Muille neljälle pelaajalle major-voitto oli uran ensimmäinen.

– Tämä (mestaruus) ei olisi ollut mahdollista ilman joukkuetovereitani. He ovat niin epäitsekkäitä, ja kaikki ovat tehneet hurjasti töitä viimeisen puolen vuoden aikana. B1ad3 teki minusta paremman kapteenin. Hän on maailman paras valmentaja, Virolainen kehui joukkuettaan.

Counter-Strikessa kapteenilla (in-game leader) on hyvin merkittävä rooli, sillä kapteeni kantaa jokaisella kierroksella suurimman vastuun joukkueen taktiikasta, strategiasta ja liikkumisesta kartalla.

Liettualainen Lekavicius valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. NAVI pokkasi turnausvoitostaan palkintorahaa 500 000 dollaria, eli noin 460 000 euroa.

ENCE yllätti 2019

Virolainen pelasi uransa toista kertaa major-finaalissa, mutta edellisestä finaalipaikasta oli kulunut jo viisi vuotta. Virolainen johti vuoden 2019 alussa suomalaisen ENCEn major-finaaliin Katowicessa, mutta yllättäjäjoukkue taipui tanskalaiselle turnaussuosikki Astralikselle.

Suomalaispelaajista ensimmäisenä major-finaaliin ylsi Aleksi "allu" Jalli vuonna 2015 Katowicessa. Jallin edustama Ninjas in Pyjamas (NiP) hävisi tuolloin ruotsalaisjoukkueiden välisen finaalin Fnaticille. Jalli oli myöhemmin Virolaisen kanssa mukana ENCEn suomalaiskokoonpanossa.

Virolainen sai kesän 2019 lopula yllätyspotkut ENCEstä, ja tämän jälkeen suomalaiskippari on pelannut kansainvälisissä joukkueissa. Virolainen edusti ennen NAVI-siirtoaan OG:ta, G2:ta ja NiP:tä.

Virolaisen joukkueesta ensimmäinen CS2-mestari

E-urheilun perinnepeleihin kuuluvassa Counter-Strikessa on järjestetty pelinkehittäjä Valven rahoittamia major-turnauksia vuodesta 2013 lähtien. Kööpenhaminan major-turnaus oli ensimmäinen, joka pelattiin pelin uudella versiolla Counter-Strike 2:lla.

Vuosina 2013–2023 pelinä toimi Counter-Strike: Global Offensive. Arvoturnauksia järjestetään nykyään kaksi per vuosi, ja seuraava on ohjelmassa joulukuussa Kiinan Shanghaissa.

Kööpenhaminan turnauksen toinen suomalaispelaaja, vasta 17-vuotias Jimi "Jimpphat" Salo eteni MOUZ-joukkueensa kanssa puolivälieriin, mutta joukkue taipui G2:lle. NAVI kaatoi puolivälierässä turkkilaisjoukkue Eternal Firen ja välierässä eurooppalaispelaajista koostuvan G2:n.

Tuoreimmat aiheesta

E-urheilu