"Kestämätön tilanne" – Suomen lajiliitto eroaa kansainvälisestä kattojärjestöstä

2:35img
Mikä on parasta e-urheilussa? E-urheiluammattilaiset vastaavat.
Julkaistu 20.11.2023 21:09

MTV URHEILU – STT

Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL eroaa e-urheilun kansainvälisestä kattojärjestöstä IESF:stä. SEUL kertoi maanantaina tiedotteessaan, että "päätös juontaa juurensa vuosia jatkuneisiin ja aiemmin julkisuudessakin käsiteltyihin IESF:n toimintaa ja arvopohjaa koskeviin näkemyseroihin".

– Erityisesti Venäjän hyökkäyssotaa seuranneena ajanjaksona Suomen elektronisen urheilun liiton ja sen laajan jäsenistön näkökulmasta tilanne on muuttunut kestämättömäksi, puheenjohtaja Otto Takala sanoi tiedotteessa.

Takalan mukaan SEUL pyrkii syventämään pohjoismaista ja eurooppalaista yhteistyötä kansainvälisessä e-urheilussa.

SEUL vaati elokuussa kansainväliseltä lajiliitolta lisää läpinäkyvyyttä toimintaansa ja kritisoi venäläispelaajien paluuta kansainvälisiin e-urheiluturnauksiin.

Tuoreimmat aiheesta

E-urheilu