34-vuotias kävi "triplakauneusleikkauksessa" Espanjassa – kuoli lihansyöjäbakteeriin

k_1158533065
Ennen kuolemaansa 34-vuotias Serrano oli huhtikuussa käynyt kauneusoperaatiossa. Kuvituskuva.shutterstock
Julkaistu 04.08.2022 19:02

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Espanjalaisnainen sai lihansyöjäbakteerin ja kuoli kauneusoperaatioidensa jälkeen. Nyt klinikan toimia tutkitaan.

Espanjalaisnaisen kuolemasta syytetään leikkausoperaatiota ja sen jälkihoitoa. Silvia Idalia Serrano menehtyi sairaalassa saatuaan niin kutsutun lihansyöjäbakteerin aiheuttaman nekrotisoivan faskiitin. Aiheesta uutisoi muun muassa paikallismedia El Mundo.

Lihansyöjäbakteeriksikin kutsuttu nekrotisoiva faskiitti on hengenvaarallinen pehmytkudostulehdus, jossa bakteeri syö kudoksia. Infektio voi aiheuttaa kuolioita, jotka voivat johtaa pahimmillaan kuolettavaan yleistyneeseen tulehdusreaktioon. 

Lue myös: Tappajabakteeri jyllää Suomessa, tunnista oireet ajoissa – tämä on "tärkein hälytysmerkki"

Oli käynyt kauneusoperaatiossa – sitten alkoivat oireet

Ennen kuolemaansa 34-vuotias Serrano oli huhtikuussa 2022 käynyt "triplakauneusoperaatiossa". Hänen rintojaan pienennettiin, minkä lisäksi hänelle tehtiin rasvansiirto vatsasta takapuoleen.

Serrano kotiutui Clinica CEME -klinikalta, mutta kärsi operaation jälkeen kivusta, huimauksesta ja oksentelusta. Raporttien mukaan klinikka piti oireita normaaleina leikkauksen jälkeisinä oireina.

Vaivutettiin koomaan, mutta menehtyi 

7Newsin mukaan Serrano hakeutui kolmesti sairaalaan ja pääsi lopulta osastohoitoon. Tilanne oli niin vakava, että Serrano vaivutettiin lääketieteelliseen koomaan toukokuussa 2022.

Hän kuitenkin menehtyi heinäkuun lopussa.

Lue myös: Nainen oli menettää kätensä lihansyöjäbakteerin vuoksi – syyttää käyntiä kynsisalongissa

Nyt klinikan toimia tutkitaan. Perheen asianajaja Mar de La Loma on vaatinut klinikan toimien ja varsinkin leikkausta seuranneiden hoitotoimenpiteiden täydellistä perkaamista.

Serranon perheen mukaan tragedialta olisi vältytty, jos tila olisi tunnistettu ajoissa.

Klinikka on ottanut osaa perheen suruun, mutta kieltänyt aiheuttaneensa tapausta. Klinikka on vedonnut siihen, ettei lihansyöjäbakteeria saa sairaalasta vaan suuri osa ihmisistä kantaa kyseistä bakteeria oireettomana nielussaan tai ihollaan.

Mikä on "lihansyöjäbakteeri"?

Nekrotisoivan faskiitin yleisimpiä aiheuttajia ovat Staphylococcus aureus -bakteeri ja Streptococcus pyogenes -bakteeri, joka tunnetaan myös nimellä streptokokki A. Myös muut bakteerit voivat aiheuttaa tilan. 

Noin viidellä prosentilla aikuisista on streptokokki A:ta nielussaan tai ihollaan. Bakteeri voi aiheuttaa vakavan yleisinfektion, mikäli se päätyy kehoon esimerkiksi rikkoutuneen ihon kautta. Vakavat infektiot ovat yleensä yksittäistapauksia ja alkavat sairaalan ulkopuolella, kertoo THL. Noin kymmenen prosenttia vakavista infektioista liittyy terveydenhoitoon.

Staphylococcus aureus -bakteerit elävät ihmisen tai lämminverisen eläimen iholla, nenän ja suun limakalvoilla sekä ulosteissa. Se on ollut yleinen ruokamyrkytysten aiheuttaja myös Suomessa, mutta epidemiat ovat viime vuosina vähentyneet, kertoo Ruokavirasto. Suurimmalla osalla sairastuneista bakteerin aiheuttamat oireet ovat lieviä.

Lue myös: Heather, 46, päätyi käteen tulleen haavan takia 65 päiväksi sairaalaan: "Ajattelin, että se oli ehkä osunut johonkin"

Lue myös: Hyttynen pisti otsaan, sitten alkoivat oireet – lopulta 21-vuotias pilottikokelas kuoli

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Alla olevalla videolla kerrotaan, miten nainen oli menettää jalkansa hämähäkin pureman vuoksi.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

KATSO VIDEO: Hämähäkki puri festareilla – nainen melkein menetti jalkansa.

Lähteet: Elmundo.es, Majorcadailybulletin.com, 7news.com.au, THL, Duodecimlehti, Ruokavirasto

Tuoreimmat aiheesta

Kauneusleikkaukset