Oulun käräjäoikeus tuomitsi 35-vuotiaan kolmen lapsen isän tuhopoltoista vuosien vankeusrangaistukseen.
Joni Antero Rautiainen tuomittiin neljästä tuhotyöstä ja kahdesta vahingonteosta neljäksi vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.
Mies sytytti Oulun Rantakadulla 26. helmikuuta 2024 tahallisesti tuleen varastorakennuksen, joka aiheutti merkittäviä vahinkoja läheisille kiinteistöille ja henkilöautolle.
Samoihin aikoihin myös Aleksanterinkadulla sytytettiin palamaan vanhan puurakennuksen seinustalla ollut jäteastia, joka tuhoutui, ja tyhjillään olleen rakennuksen seinä vaurioitui.
Lisäksi Toppilassa sytytettiin paloja muun muassa roskakatoksissa marraskuussa 2023 ja alkuvuodesta 2024.
Oikeus ei pitänyt törkeänä
Syyttäjä vaati miehelle Rantakadun tulipalon osalta rangaistusta törkeästä tuhotyöstä, mutta käräjäoikeus ei pitänyt rikosta törkeänä. Mies tuomittiin perusmuotoisesta tuhotyöstä.
Oikeuden mukaan maanantai-iltana sytytetty tulipalo oli vaarassa levitä palon yläpuolisiin asuntoihin ja yläpohjaan. Tilanteen vaarallisuutta lisäsi se, että sytytyspaikan läheisyydessä sijaitsi nestekaasupulloja.
Oikeuden mielestä tulipalon johdosta useat henkilöt olivat konkreettisessa vaarassa ja heistä viisi oli välittömässä vaarassa.
Käräjäoikeus viittasi ratkaisussaan korkeimman oikeuden aiemmin antamaan tuomioon, jonka mukaan suurella ihmismäärällä viitataan kymmeniin henkilöihin, joihin teon konkreettisen vaaran on kohdistuttava.
Käräjäoikeus katsoi, ettei kyse ollut törkeää tuhotyötä koskevassa säännöksessä tarkoitetusta vakavan hengen tai terveyden vaaran aiheuttamisesta suurelle ihmismäärälle.
Lue myös: 35-vuotiasta kolmen lapsen isää syytetään tuhopoltoista Oulussa – painoi päänsä nähdessään videotodisteet
Suuret korvaukset
Käräjäoikeus arvioi myös useat muut miehen sytyttämät tulipalot tuhotöiksi. Esimerkiksi Aleksanterinkadun palon osalta syytetty katsoi, että kyse olisi ollut korkeintaan vahingonteosta, mutta oikeus katsoi tilanteen olleen vaarallinen tulipalon leviämisen kannalta.
Miehelle tehtiin mielentilatutkimus ennen oikeuden päätöstä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen helmikuussa annetun lausunnon mukaan Rautiainen oli tekojen aikana syyntakeinen.
Mies velvoitettiin maksamaan vahingonkorvauksia muun muassa vakuutusyhtiöille ja taloyhtiöille yhteensä noin 170 000 euroa sekä oikeudenkäyntikulut.
Mies ilmoitti olevansa tyytymätön tuomioon.