Suostumuksellinen seksi kuuluu kaikille sukupuolille, parantaa kaikkien seksikokemusta ja on merkittävä osa väkivallan vastaista työtä.
Erityisesti sen jälkeen, kun raiskauksen määritelmää muutettiin rikoslaissa suostumusperustaiseksi, ovat monet keskustelut aiheesta keskittyneet siihen, että uudistunut laki lisäisi perättömiä raiskaussyytöksiä.
Tosi asiassa suostumusperusteinen raiskausmääritelmä suojelee yhtä lailla miehiäkin, huomauttaa suostumuksesta ensimmäisen suomenkielisen teoksen kirjoittanut tasa-arvoasiantuntija Elina Nikulainen.
– Yhä pidetään tavallisena, että nainen, joka katuu seksiä, väittää sitä valheellisesti raiskaukseksi ja mies joutuu perättömän syytöksen uhriksi.
– Totuus kuitenkin on, että miehen riski joutua raiskatuksi on monin verroin suurempi kuin tulla väärin perustuin syytetyksi raiskauksesta.
Koska suostumus kuuluu kaikille sukupuolille, parantaa kaikkien seksikokemusta ja on merkittävä osa väkivallan vastaista työtä, on jokaisen hyvä opetella tai kerrata muutamat perusasiat aiheesta.
– Kaikki seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan lainsäädännön ja ymmärtämisen parantaminen parantaa myös miesten turvallisuutta, vaikka suostumuksen liittyy myytti, jonka mukaan feministit rankaisevat miehiä.
– Miehille kuuluu kuitenkin ihan samat oikeudet kuin naisille, esimerkiksi oikeus kieltäytyä seksistä. Ruotsissa ja Suomessa on ollut tapauksia, joissa nainen on ottanut ilman lupaa mieheltä suihin ja saanut rikoksestaan tuomion.
Lue myös: Osaatko varmistaa suostumuksen seksissä? Ota avuksi TATTI-sääntö
1. Suostumus tarvitaan kaikkeen koskettamiseen
Suostumus liittyy kehon itsemääräämisoikeuteen. Kehosi on sinun ja sinun pitää pystyä päättämään, mitä sille tapahtuu tai ei tapahdu.
Suostumus ei koske vain seksiä tai seksuaalisesti sävyttyneitä tilanteita vaan ihan kaikkia fyysisen läheisyyden muotoja ja tilanteita, joissa toinen ihminen menee toisen henkilökohtaiseen tilaan.
Myös halaamiseen ja suutelemiseen on pyydettävä lupa, jos ei voi olla varma, että toinen osapuoli haluaa tulla halatuksi tai suudelluksi.
Myöskään esimerkiksi lasta ei saa painostaa tai houkutella istumaan joulupukin polvelle tai halaamaan vaikkapa mummia tai ukkia, jos lapsi halauksesta kieltäytyy.
Jo lapselle on hyvä opettaa, että hänellä on oikeus päättää, kuka ja koska saa tulla hänen omaan tilaansa.
Lue myös: Miksi raiskaaja raiskaa? Tekijällä on usein ajatusvääristymä
2. Mies on useimmiten valtasuhteessa naiseen
Se, miksi suostumuksesta puhutaan usein heterosuhteiden kontekstissa, johtuu siitä, että miehellä on kohtaamisissa paljon valtaa usein suuremman fyysisen kokonsa ja voimansa puolesta verrattuna naiseen.
– Tämä valta tulee tiedostaa ja ottaa vakavasti, Nikulainen sanoo.
– Kun mies tapaa naisen ensimmäistä kertaa, hänelle tuskin tulee mieleen erilaiset turvajärjestelyt, joita naiset usein rutiininomaisesti tekevät.
Nainen kertoo kaverilleen, minne on menossa, tapaa miehen julkisella paikalla, jakaa ehkä sijaintinsa läheiselleen ja pyytää tarkistussoittoa ystävältään, Nikulainen kirjoittaa teoksessaan Haluatko? Pieni kirja suostumuksesta.
Nikulaisen mukaan epätasapaino naisten ja miesten välillä vaikuttaa väistämättä suostumukseen, seksikokemukseen ja kaikkeen kanssakäymiseen.
– Margaret Atwoodin klassikkositaatti kuvaa osuvasti naisten ja miesten heteroromanssin ja deittailun maailmassa kokemia pelon asteita ja eroja: Miehet pelkäävät, että naiset nauravat heille. Naiset pelkäävät, että miehet tappavat heidät.
Lue myös: Gynekologin mukaan pimppihäpeä on todella yleistä – "Pitäisi lisätä monipuolisempaa pimppikuvastoa"
3. Suostumus ei tarkoita, ettei mitään saa enää tehdä tai sanoa
Suomessa suostumuspuhe on Nikulaisen mukaan jumahtanut keskusteluun siitä, mitä ei saa tehdä.
Olennaista olisi kuitenkin ymmärtää, mitä pitää tehdä.
Laki määrittää perusasian: osallistumista sukupuoliyhteyteen voidaan pitää vapaaehtoisena, kun ihminen on osallistunut siihen omasta tahdostaan ja hänellä on ollut riittävä kyky ja vapaus päättää valinnastaan.
Lain mukaan seksi ei ole vapaaehtoista, jos sen osapuolet eivät ole sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavalla ilmaisseet osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti.
Suostumus seksiin on annettu, jos seksille on sanonut ääneen kyllä tai siihen osallistuu aktiivisesti itse. Suostumus puutuu, jos on kieltäytynyt seksistä tai käyttänyt torjuvia eleitä.
– Lain ytimessä on, että raiskauksissa vastuu on tekijällä. Ihmisen on pitänyt sanoa kyllä ilman painostusta ja uhkailua, eikä esimerkiksi se riitä, että ihminen jätti sanomatta ei tai jätti kokonaan vastaamatta.
Koska laki pystyy hallitsemaan ihmisten välisiä kanssakäymisiä vain tiettyyn pisteeseen asti, on hyvä tapa opetella suostumuksen periaatetta käyttämällä apuna suostumustattia.
Lue lisää suostumustatista tästä.
Lue myös: Seksitaudit tarttuvat myös suuseksin välityksellä – katso, kuinka tuunaat kondomista suuseksisuojan
4. "Ei tarkoittaa ei" ja "kyllä tarkoittaa kyllä" ei enää riitä
Koska jokainen ihminen reagoi seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan uhkaan tai painostavaksi kokemaansa tilanteeseen eri tavalla, on hyvä ymmärtää suostumuksen käsitettä myös laajemmin kuin vain rikoslain määritelmien mukaan.
– Ei tarkoittaa ei tai kyllä tarkoittaa kyllä ei riitä suostumuksen varmistamiseksi, koska ei-sanan puuttuminen ei tarkoita kyllä ja toisaalta kyllä saatetaan sanoa vasten omaa tahtoaan painostavassa tilanteessa.
– On yleistä, että painostavassa tilanteessa ihminen reagoi joko taistelemalla, pakenemalla tai lamaantumalla, mutta neljäs vaihtoehto: miellyttäminen, on myös yksi tapa reagoida uhkaavaan tilanteeseen.
Katso myös video: Miten varmistaa suostumus seksissä?
1:16