40 vuotta täyttänyt Maria Lund iloitsee monipuolisista töistään – paljasti tulevan yhteistyön Salkkarit-tähden kanssa
Laulaja maria Lund iloitsee monipuolisista töistään.
Laulaja ja näyttelijä Maria Lund vieraili MTV:n Huomenta Suomessa kertomassa jo 20 vuotta kestäneestä monipuolisesta urastaan. Iloinen Lund myöntää, että vaikka hänen unelma-ammattinsa nuorena oli lähteä diplomaatiksi ja kiertää maailmaa, niin verenperintönä saatu taiteellisuus veti musiikin pariin.
– Katsomalla ja kuuntelemalla oppii sellaisia asioita, joita ei edes tiedostanut. Eikä lapsena tiedostanut ilmapiiriä, jossa sai kasvaa. esiintyminen ja yleisön edessä oleminen oli luonnollinen osa elämää.
Lund on nauttinut suosiota niin konserttilavoilla kuin teatterissakin. Hän itse nauttii monipuolisuudesta.
– Olen persoonana aika monipuolinen hyvällä tavalla. Innostun hyvin nopeasti uusista asioista ja kyllästyn myös nopeasti, jos on liikaa samanlaista toistoa, Lund nauraa.
Tulevan kesän Lund pitää taukoa kesäteatterista, ja keskittyy keikkailemaan. Ensi syksyyn hänellä on suunnitteilla yhteiskiertue Salkkarit-tähti Konsta Hietasen kanssa, johon ystävystyi Tähdet Tähdet -ohjelman kuvauksissa.
– Hän todella lahjakas ja monipuolinen taiteilija, jonka kanssa on luontevaa tehdä ehkä vähän lisää, Lund iloitsee.
Uusimmat
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
Lataa lisää