Poliisi epäilee, että 44-vuotias mies yritti räjäyttää 37-vuotiaan naisen hengiltä tänä aamuna Helsingin Meri-Rastilassa. Tekoa tutkitaan murhan yrityksenä.
Hätäkeskus sai varhain aamulla, noin kello 4.30, ilmoituksen Meri-Rastilassa kerrostalossa tapahtuneesta räjähdyksestä.
Tapahtumapaikalla selvisi, että yksityisasunnossa oli tapahtunut räjähdys, jonka seurauksena kaksi ihmistä oli loukkaantunut. Molemmat loukkaantuneet kuljetettiin sairaalaan, eikä heillä ole hengenvaaraa.
Teosta epäilty mies on yhä sairaalassa, mutta nainen on päässyt jo pois sairaalasta.
Räjähdys epäillään tahallisesti aiheutetuksi.
Teosta epäillään vuonna 1980 syntynyttä miestä, joka on toinen loukkaantuneista. Poliisin selvitysten mukaan räjähdyksen syynä oli henkilön hallussa laittomasti ollut räjähdysaine. Poliisin tietojen mukaan räjähdyksessä loukkaantunut, vuonna 1987 syntynyt nainen oli teon ainoa kohde.
– Teko tapahtui miehen asunnossa, jossa nainen ja mies olivat viettäneet iltaa yhdessä. Selkeää kuvaa heidän välisestä suhteestaan ei vielä ole, mutta kyse ei välttämättä ollut pariskunnasta. Tuttuja he toki olivat toisilleen, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm Helsingin poliisista kertoo.
Poliisi epäilee, että päihteillä on osuutta asiaan.
Lue myös: Asunnossa räjähti Meri-Rastilassa - poliisi tutkii murhan yrityksenä
Kaikki aine ei räjähtänyt
Poliisin tiedossa ei vielä ole, mistä räjähdysaineesta oli kyse. Kaikki aine ei kuitenkaan räjähtänyt. Poliisi sai päivän aikana aineen poistettua asunnosta.
– Epäilemme tässä vaiheessa, että miehen tarkoitus oli murhata nainen. Sitä selvitetään, räjähtikö aine liian aikaisin, eli oliko miehen tarkoitus vahingoittaa vain naista eikä itseään, Lindholm sanoo.
Sekin on selvityksen alla, mistä ja milloin mies oli hankkinut räjähdysaineen.
– Epäiltyä on puhutettu vasta lyhyesti. Häntä pyritään kuulustelemaan lähipäivien aikana, kun hänen tilansa kohenee.
Maanantaipäivän aikana sairaalasta kotiutunutta naista on myös kuultu.
Lue myös: Räjähdys helsinkiläisessä asunnossa vei kaksi ihmistä sairaalahoitoon
Motiivista ei vielä tietoa
Operaation aikana poliisi joutui eristämään tapahtumapaikan ympäristöä, rajoittamaan talon asukkaiden kulkua ja evakuoimaan osan asukkaista. Poliisin tietojen mukaan räjähdyksessä ei loukkaantunut muita henkilöitä, ja pääasialliset aineelliset vahingot rajautuivat tapahtuma-asuntoon.
– Toistaiseksi tiedossa ei ole, että muihin asuntoihin olisi tullut vahinkoja. Naapurit tekivät hälytyksen aamulla, kun talossa kuului kova pamaus.
Teon motiivi on vielä täysin pimennossa. Poliisi tutkii tekoa murhan yrityksenä muun muassa siksi, että se vaikuttaa suunnitelmalliselta.
– Räjähdeainetta on hankittu etukäteen ja tekoa on valmisteltu. Rikosnimike voi toki muuttua tutkinnan edetessä, Lindholm sanoo.