Läheiset järjestivät 59 vuotta naimisissa olleelle parille hauskan vuosipäiväyllätyksen, kertoo Good Morning America -sivusto.
79-vuotiaat Karen ja Gary Ryan menivät naimisiin heinäkuussa 1962 Pocatellossa Idahossa. Heinäkuun lopulla he juhlistivat 59-vuotishääpäiväänsä elämällä hääpäivänsä ikimuistoiset hetket uudelleen.
Karen tuumaa häiden olleen ennen todella erilaiset verrattuna siihen, millaisia juhlia tänä päivänä on totuttu pitämään. Rahaakin niihin laitetaan heidän mielestään enemmän kuin ennen.
– Kaikki oli niin yksinkertaista. Kävelimme alttarille, sanoimme tahdon ja häävastaanotto järjestettiin kirkon tiloissa, Karen kertoi Good Morning America -sivustolle.
Gary muistelee, että heidän häävastaanotolla tarjoiltiin juotavaa ja keksejä. Kaikki oli ohi tunnissa.
Selaa kuvia nuolinäppäimestä. Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne täältä.
Karen ja Gary saivat myöhemmin kaksi poikaa ja viisi lastenlasta.
Lue myös: Kahdeksan häävierasta teki oharit – pari näpäytti laskulla: "Ei ole oikein kohdella jotakuta näin"
Karenin vanha morsiuspuku inspiroi kuvausessioon
Idean takana olivat pariskunnan miniä Nikki ja lapsenlapsi McCall, jotka pyörittävät omaa hääkuvausstudiota. Naiset olivat löytäneet Karenin vanhan hääpuvun nykyisen kotinsa varastosta Kalifornian Hanfordista. Tästä he keksivät, että voisi olla hauska idea ottaa toisintokuvat Karenin ja Garyn häistä heidän hääpäivänsä kunniaksi.
Kaiken kukkuraksi häämekko edelleen sopi Karenin ylle täydellisesti.
– Olin todella innoissani, mutta en voinut uskoa sitä, mitä tapahtui, Karen kertoo.
Lue myös: Kanadalainen hääkuvaaja jemmaili ottamiaan kuvia kuuden vuoden ajan – tekosyyt ja vitkastelu tulivat kalliiksi
Garyn sairastelu muistutti ajan rajallisuudesta
Garylla oli vähän aikaa sitten ollut sydänvaivoja. Hänelle oli tänä vuonna muun muassa tehty siihen liittyvä leikkaus.
Nikki myöntää, että he eivät silloin uskoneet Garyn selviävän. Kun mies kuitenkin parantui, perhe päätti panostaa täysillä jokaiseen yhteiseen hetkeen.
– Hän saa nyt happihoitoa, joten hän ei ole tosiaankaan voinut hyvin viime kuukausina. Niinpä ajattelimme, että jos voisimme tehdä jotain tällaista heidän hääpäivänsä kunniaksi ja jos hän pystyisi kävelemään ulkona, niin tästä tulisi mahtavaa.
Kuvaushetki pihalla
Eräänä iltapäivänä parin kotipihalla otettiin tunnin verran toisintokuvia vuosien takaisen hääpäivän ikimuistoisista hetkistä. He esimerkiksi leikkasivat kakun yhdessä. Nikki julkaisi kuvia häistä Instagramissa.
Mukaan otettiin myös joitain modernimpia traditioita, kuten niin sanotut first look -kuvat. Garylle vuokrattiin samanlainen valkoinen smokki kuin hänellä oli ollut vuonna 1962. Karen puki jälleen ylleen vanhan morsiuspukunsa.
Gary yllättyi tavattomasti nähdessään Karenin ensi kertaa tuossa samassa puvussa sitten häiden. Hänellä oli myös sama huntu.
– Se oli todella tunteellinen hetki, Gary sanoo.
– Hän näyttää edelleen aika kuumalta!
Rakkautta edelleen ilmassa
McCall kertoo Garyn ja Karenin rakastavan toisiaan edelleen. Heillä on hauskaa yhdessä ja he ovat hitsautuneet tiimiksi.
– He pussailevat ja halaavat edelleen joka päivä. He tunnustavat edelleen rakkautensa toisilleen, joten tuo on todella erityistä! Nikki hehkuttaa.
Lue myös: Lisa listasi ylös asiat, joita odottaa morsiusneidoiltaan – suorasukainen kirje saa kehuja
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Good Morning America, @nikkiryanphotography/Instagram