60-vuotiaan miehen epäillään joutuneen murhatuksi Tampereen Hervannassa – vammat viittaavat erityiseen raakuuteen

0708 hervanta kartta tampere
Poliisi epäilee rikoksen tapahtuneen Hervannassa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa 4.-5.7.2024 välisenä yönä.MTV / Mapcreator
Julkaistu 08.08.2024 06:17
Toimittajan kuva
Miikka Hujanen

miikka.hujanen@mtv.fi

Poliisi on edistynyt Tampereen Hervannassa heinäkuun alussa tapahtuneen epäillyn murhan tutkinnassa.

Poliisi sai hälytyksen Tampereen Hervannassa sijaitsevaan kerrostaloon kahdelta yöllä 5. heinäkuuta. Sivullinen soitti hätäkeskukseen.

Asunnosta löytyi noin 60-vuotiaan miehen ruumis. Miehen hengen pelastamiseksi ei ollut enää tehtävissä mitään.

Pari tuntia myöhemmin poliisi otti kiinni kaksi parikymppistä miestä. Kumpaakin miestä epäillään murhasta.

Rikoskomisario Jari Luoto Sisä-Suomen poliisista kertoo MTV:lle, että tapauksen tutkinta on yhä kesken. Poliisi selvittää yhä muun muassa tapahtumien tarkkaa kulkua ja sitä, mikä teon motiivi on ollut.

Osin tiedetään, mitä on tapahtunut, mutta selvitämme yhä mikä on johtanut tapahtumiin ja miten ihmiset ovat liikkuneet teon aikana. Myös tiettyjä teknisen tutkinnan tuloksia odotellaan, Luoto sanoo.

Kummatkin poliisin kiinniottamista miehistä ovat yhä murhasta epäiltyjä, mutta toinen heistä on vapautettu. Toinen on yhä vangittuna.

Vuosina 2005 ja 2004 syntyneet miehet ovat molemmat poliisille entuudestaan tuttuja, Luoto sanoo.

Kyllä he poliisin tuttuja ovat. Rikollisuutta laidasta laitaan, mutta se painottuu omaisuusrikoksiin. Näyttää siltä, että ainakin toinen epäillyistä on tuntenut uhrin entuudestaan.

Luoto kertoo, että poliisi on päätynyt tutkimaan tapausta murhana erityisesti siitä syystä, että uhrin ulkoiset vammat viittaavat hänen mukaansa vahvastdi teon erityiseen raakuuteen ja julmuuteen. Luoto ei kuitenkaan ota kantaa siihen, millä tavoin uhrin vammat on aiheutettu.

Molemmat miehet ovat olleet yhteistyöhaluisia kuulusteluissa.

Kyllä he ovat asioita omalta kannaltaan selvittäneet.

Tapaukseen liittyvän syytteen nostamisen määräpäivä on 22. lokakuuta. 

Lue myös: Henkirikos yöllä Tampereen Hervannassa: Poliisi epäilee kahta miestä murhasta

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset