Tampereen Hervannassa tapahtui viime yönä henkirikos: Poliisi epäilee kahta nuorta miestä murhasta

Tampereen Hervannassa on tapahtunut henkirikos viime yönä. Poliisi tutkii tekoa murhana teon raakuuden vuoksi.

Poliisi sai hälytyksen Tampereen Hervannassa sijaitsevaan kerrostaloon viime yönä kahden aikaan. Sivullinen soitti hätäkeskukseen.

Asunnosta löytyi noin 60-vuotiaan miehen ruumis. Miehen hengen pelastamiseksi ei ollut enää tehtävissä mitään.

Pari tuntia myöhemmin poliisi otti kiinni kaksi parikymppistä miestä. Kumpaakin miestä epäillään murhasta.

– Rikosnimike on murha tekotavan ja kokonaisuuden vuoksi. Epäiltyjen jäljille päästiin poliisin omien tutkimusten perusteella. Epäillyt otettiin kiinni eri paikoista, rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista kertoo.

Kinnunen ei avaa tässä vaiheessa yhtään tarkemmin henkirikoksen tekotapaa tai tekovälineitä.

Poliisi ei ota myöskään kantaa siihen, ovatko epäillyt entuudestaan poliisille tuttuja.

Murhasta epäiltyjä nuoria miehiä ei ole vielä kuulusteltu eikä teon motiivista ole toistaiseksi tietoa. 

– Tutkinta on vasta aivan alussa, Kinnunen perustelee.

Lue myös:

    Uusimmat